Etelä-Karjalan hyvinvointialueella on paljastunut pitkäkestoinen virhe asiakasmaksujen määrittämisessä. Saamatta jääneitä maksuja ei takautuvasti peritä, mutta jo lähikuukausina maksut nousevat rajusti. (Kuva: Eksote)

Palveluasumisen asiakasmaksuja laskettaessa vuodesta toiseen toistunut virhe on aiheuttanut Etelä-Karjalan alueen eli entisen Eksoten kunnille vuosien saatoissa miljoonien eurojen ylimääräiset kulut. Vastapainoksi ympärivuotisen palveluasumisen piirissä olleet kuntalaiset ovat säästäneet eläke-eurojaan.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen otettua Eksoten toiminnot hoiviinsa vuodenvaihteessa kävi ilmi, että ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmaksuja laskettaessa on laskukaavassa ollut virhe, joka on vaikuttanut asiakkaiden maksuihin ja Eksoten sekä hyvinvointialueen tuloihin. Laskukaavavirheen johdosta asiakasmaksut olivat liian alhaisia ja vastaavasti aiemmin Eksoten ja myöhemmin hyvinvointialueen tulot liian pieniä. Virheellinen laskentakaava on ollut käytössä myös yhteisöllisen asumisen asiakasmaksuja laskettaessa.

Miljoonia jäi saamatta

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen keskiviikkona olevan aluehallituksen kokouksen esityslistan perusteella virheelliset kaavat ovat olleet käytössä pitkään. Ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmaksujen suhteen laskentakaavavirhe on toistunut vuodesta 2014 alkaen. Yhteisöllisen asumisen suhteen asiakasmaksut on laskettu väärällä kaavalla vuodesta 2021 alkaen.

-On tunnistettu, että ympärivuorokautisen palveluasumisen laskukaavavirhe on toistunut vuodesta 2014 alkaen. Laskukaavavirheen vuoksi eteläkarjalaiset ovat saanet asumispalvelut muiden alueiden asukkaita edullisemmin, kertoo Arjen tuen ja toimintakyvyn toimialuejohtaja Anu Koivumäki Etelä-Karjalan hyvinvointialueen tiedotteessa.

Vuodenvaihteeseen saakka palveluista vastanneelle Eksotelle laskuvirheet ovat vuosien saatossa käyneet kalliiksi. Ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmaksujen osalta tulojen menetys on ollut arviolta 2,3 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteisöllisen asumisen osalta tulojen menetys on ollut 1,2 miljoonaa euroa.

Mikäli asiakasmaksujen menetys on ollut samalla tasolla vuodesta 2014 alkaen ja yhteisöllisen asumisen menetys vuodesta 2021 lähtien, niin laskukaavavirheen hinta on ollut noin 20 miljoonaa euroa.

Takautuvasti ei peritä

Asiakkaat eivät kuitenkaan vanhojen virheiden maksumiehiksi joudu, sillä takautuvasti saamatta jääneitä maksuja ei lähdetä perimään. Asiakasmaksujen korotukset tulevat koskemaan noin 1600 Etelä-Karjalan hyvinvointialueen asukasta.

-Havaittu virhe on ikävä ja pyydämme asiakkailtamme anteeksi, että joudumme nyt korottamaan hinnat asiakasmaksulain määrittelemälle ja myös muilla hyvinvointialueilla käytössä olevalle tasolle. Kunkin asiakkaan maksutilanne tullaan katsomaan yksilöllisesti, jokaisen henkilön tilanne huomioiden. Annamme asiakkaillemme tukea ja apua, jotta epäselvät tilanteet tai hankalat taloudelliset tilanteet saadaan yhdessä ratkaistua. Takautuvasti emme korota tai peri asiakasmaksuja takaisin, jatkaa Koivumäki.

Aluehallituksen esityslistan perusteella ympärivuorokautisen palveluasumisen yksilöpäätösten osalta korotus on 50-200 euroa kuukaudessa. Puolisopäätösten osalta korotus on keskimäärin 600 euroa, mutta korkeimmat korotukset voivat nousta jopa 900 euroon. Yhteisöllisen asumisen osalta korotuksen arvioidaan olevan haarukassa 200-500 euroa.

Liikaakin on peritty

Etelä-Karjalassa on laskettu väärin myös tuetun asumisen asiakasmaksuja. Siellä maksut ovat kuitenkin olleet arviolta noin 600 euroa/kk liian suuria. Päätösesityksen mukaan tuetun asumisen asiakasmaksujen laskutus keskeytetään kesäkuun alusta lukien ja liikaa perityt asiakasmaksut hyvitetään tulevissa laskuissa. Virhe koskee noin kolmeakymmentä psykososiaalisten palveluiden asiakasta.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee uusia asiakasmaksuja keskiviikon kokouksessaan ja uudet maksut vahvistetaan kokonaisuudessaan myöhemmin aluevaltuustossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä