Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen pitää oikeaan osuvana ratkaisua, että Suomen maakuntia ei jaeta kahteen kastiin sote-palveluiden järjestämisen suhteen.

– Tämä linjaus selkeyttää sote-valmistelun tilannetta. On toki muistettava, että hallitus ei ole vielä muuttanut marraskuista päätöstään, Mäkinen sanoo.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi perjantaina Kymen Sanomien haastattelussa, että 15 sote-alueen malli on haudattu ja kaikki 18 maakuntaa järjestävät omat sote-palvelunsa itse.

Etelä-Savo on ollut yksi niistä maakunnista, joiden on katsottu olevan vaarassa pudota 15 maakunnan ulkopuolelle. Epävarmuus on heijastunut myös kuntien päätöksentekoon: Etelä-Savon kunnista osa on jättäytynyt maakunnallisen sote-valmistelun ulkopuolella ja tähyillyt maakunnan vaihtoa Pohjois-Savon puolelle.

– Nyt huoli maakunnan asemasta sote-palveluiden järjestäjänä on poistumassa ja se voi yhtenäistää maakuntaa, Mäkinen sanoo.

Viiden nykyisen erityisvastuualueen roolia täsmennetään Laanisen mukaan niin, että joissakin asioissa kaikkien maakuntien pitää sopia asioista keskenään.

– Myös tämä on askel oikeaan suuntaan. Alueilla, joilla on itsehallinto, pitää olla oikeus myös sopia yhteistyöstään, Mäkinen toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä