Työt keskeytyvät, mutta työmaasta pidetään huolta, Fennovoima ilmoittaa. (Arkistokuva: Fennovoima)

Suomalainen energiayhtiö Fennovoima on päättänyt Hanhikivi 1 -ydinvoimalan laitostoimitussopimuksen venäläisen Rosatomin kanssa.

Suomalainen energiayhtiö tiedotti maanantaina, että sopimuksen päättämisen syynä on laitostoimittajan ­– Raos Projectin – kyvyttömyys toteuttaa hanke. Raos Project on Venäjän valtion omistaman Rosatomin tytäryhtiö.

– Viime vuosien aikana toimittajan merkittävät viivästykset ovat jatkuneet ja kasvaneet. Sota Ukrainassa on pahentanut hankkeen riskejä, joita Raos Project ei ole kyennyt ehkäisemään, Fennovoiman tiedotteessa sanotaan.

Työmaa-alueen ylläpito toteutuu

Käytännössä laitostoimitussopimuksen päättäminen tarkoittaa, että työt Hanhikivi 1 -työmaalla Raos Projectin kanssa päättyvät välittömästi.

– Valitettavasti laitostoimituksen päättämisellä arvioidaan olevan merkittäviä vaikutuksia Fennovoiman työntekijöihin, Fennovoiman toimitusjohtaja Joachim Specht kertoo.

–  Vaikutusten arvioidaan koskevan lisäksi kaikkia toimitusketjun toimijoita ja Pyhäjoen aluetta.

Lisäksi Specht sanoo tiedotteessa, että yhtiö huolehtii työmaa-alueen ylläpidosta.

”Eihän hanke ole immuuni sodalle”

Hanhikiven ydinvoimalahanke sijaitsee Pyhäjoen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Näkymät Hanhikiven ydinvoimalahankkeen ympärillä synkkenivät merkittävästi, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen ei vielä vajaat kaksi kuukautta sitten ollut täysin varma, mitä sodan syttyminen hankkeelle merkitsee.

– Sitä minun on mahdotonta arvioida. Eihän hanke ole immuuni sodalle. Päällimmäisenä mielessä on ukrainalaisten hätä, sodan kärsimykset ja kauheudet, Soronen sanoi Kuntalehden haastattelussa.

Rakentamista on riittänyt

Ydinvoimalahanke on tarjonnut paljon toimintaa reilun 3 000 asukkaan kuntaan. Sodan alkamisen jälkeenkin laitospaikan louhinta ja hallintorakennuksen pystytys pitivät työntekijät kiireisinä Pyhäjoella.

– Siellä on monenlaisia töitä menossa. Viimeksi, kun kuulin, niin noin 450 työntekijää oli töissä, Soronen kertoi maaliskuun alkupuolella.

Hanhikivenniemellä on jo noin satatuhatta kerrosneliömetriä eri tukirakennuksia rakennettuna.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä