Forssan kaupunginhallitus lähti varmistamaan ostopalvelulla arkiöiden taksipäivystystä. Vuoden mittainen kokeilu käynnistyy kesäkuun alussa. (Kuva: Ville Miettinen)

Forssan kaupunki on lähtenyt Suomen kunnista päänavaajaksi vuoden 2018 taksiuudistuksen virheiden paikkaajana. Kun alan sääntely väheni, niin samalla väheni myös varmuus siitä, että taksipalvelut toimivat ympäri vuorokauden myös pienemmissä taajamissa.

Lakimuutoksen myötä taksien päivystysvelvollisuus poistui ja tämä on näkynyt erityisesti arkiöinä, jolloin kysyntää on viikonloppua vähemmän. Forssan kaupunginhallitus on päättänyt ostaa arkiyön taksipäivystyksen kesäkuun alusta alkaen Taksi Hämeeltä. Suurista summista ei ole kyse, sillä yötä kohden kustannus on 50 euroa ja koko vuoden hinnaksi muodostuu 13 500 euroa.

-Tällä summalla turvataan, että meillä on toimivat taksipalvelut myös arki-iltoina ja öinä, kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi kertoo.

Alun perin järjestelyyn oli tarkoitus saada mukaan myös Jokioinen ja Tammela, mutta näiden vetäytyessä diilistä otti reilun 16 000 asukkaan Forssa homman hoitoon yksinään. Kesäkuun alussa alkava vuoden mittainen kokeilujakso maksaa kaupungille 13 500 euroa.

-Pitkään toivottiin, että asiassa olisi saatu aikaan seutukunnallinen päätös, mutta näin ei käynyt. Näimme asian kuitenkin tärkeäksi ja kannamme seutukunnan keskuskaupunkina ja veturina vastuun asiassa. Tämä oli ehdottoman hyvä ratkaisu, Kesäniemi vakuuttaa.

Takapäivystäjä tukemaan

Tyytyväisin mielin ovat myös taksiyrittäjät. Kun päivystysvelvollisuutta ei ole enää olemassa, niin hiljaisten aikojen päivystystä hoitavien taksien määrä on pikku hiljaa laskenut. Ostopalvelusopimuksen myötä tilanteen uskotaan parantuvan, kun normaalien kyytimaksujen tilille kilahtaa aikanaan viisikymppinen.

-Toivotaan, että tuolla rahalla on vaikutusta ja saamme lisää takseja hoitamaan yöpäivystystä arkisin. Eihän tuolla 50 eurolla suurille tuntipalkoille pääse, mutta jospa sieltä tien päältä tulisi sitten lisää ansioita, jotta saamme pidettyä yöpäivystyksen, Forssan seudun taksit ry:n puheenjohtaja Matti Lehtinen pohtii.

Forssan seudulla liikkuvien taksiautojen määrä vaihtelee 40–60 auton haarukassa. Yöpäivystyksessä on mukana ollut 8 autoa ja määrä on ollut vähenemään päin.

-Jos yöpäivystys olisi loppunut, niin se olisi ollut tällä alueella kova kolaus taksien luottamukselle. Meillä on ollut nyt arjen yöpäivystyksessä yksi auto. Tämän sopimuksen myötä saamme myös takapäivystäjän kyytejä hoitamaan, Lehtinen kertoo.

-Kysyntää takseille on, mutta yöt vaihtelevat paljon. Jos päivystys ei ole kunnossa, niin vaarana on, että esimerkiksi lyhyet Kela-kyydit jäävät ajamatta. Yhden 15 euron kyydin takia ei yrittäjän kannata yöllä liikkeelle kotoaan lähteä, Matti Lehtinen korostaa.

Keskusteluja muuallakin

Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen on tyytyväinen Forssan kaupungin päätöksestä lähteä varmistamaan taksien arkiöiden yöpäivystys ostopalveluina.

-Tästä asiasta on käyty keskusteluja muissakin vastaavassa tilanteessa olevissa kunnissa, mutta Forssan kaupunki on ensimmäinen, joka on tehnyt asiassa päätöksen. Toivottavasti tämä päätös toimii päänavauksena myös muualla Suomessa, Koskinen kertoo.

-Keskusteluissa on tullut esiin se, että kunnat eivät ole olleet halukkaita lähteä korjaamaan lainsäädännön virheitä omalla rahalla, Timo Koskinen jatkaa.

Forssan hankinnassa ei suurista summista kyse. Taksi Hämeeltä ostettava yöpäivystys kustantaa 50 euroa/arkiyö.

-Forssan kaltaiset kaupungit ovat taksien yöpäivystysten suhteen hankalimmassa tilanteessa. Siellä kysyntää on öiseen aikaankin, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että yöpäivystys olisi kannattavaa. Pienissä kunnissa taas ihmiset tuntevat paremmin toisensa ja siellä voidaan kyytiä tarvittaessa olla yhteydessä suoraan paikalliseen taksiyrittäjään, Timo Koskinen toteaa.

Mielenkiintoinen kokeilu

Ennen vuoden 2018 taksiuudistusta ala oli hyvin säädeltyä. Kun laki muuttui, niin sen mukana katosi muun muassa päivystysvelvollisuus. Tämä on johtanut siihen, ettei soitto tuttuun numeroon tai kävely taksitolpalle enää tarjoakaan kyytiä kotiin.

-Forssan kokeilu on mielenkiintoinen koko alaa ajatellen. Meillä on vahva usko siihen, että kaupungin näkökulmasta tämä on oivallinen ratkaisu, kun 50 eurolla per yö pystytään varmistamaan yöpäivystys, Koskinen vakuuttaa.

-Vuoteen 2018 saakka meillä oli toimiva taksijärjestelmä. Nyt yritetään hoitaa niitä ongelmia, mitä tuo uudistus aiheutti. Meillä tuetaan julkisin varoin esimerkiksi lentoja Kajaaniin, mutta ei sinne laskeutuva lentokone paljoa auta matkustajia, jos kentältä ei pääse eteenpäin, Timo Koskinen jatkaa.

Taksiliiton taholta lähtee terveisiä kuntien ohella myös hyvinvointialueiden suuntaan. Vuodenvaihteessa toimintansa aloittaneilla hyvinvointialueilla on paljon valtaa, kun maaseudulla toimivien taksiyrittäjien tulevaisuutta viitoitetaan.

-Jos hyvinvointialueiden kuljetuksia lähdetään kovasti keskittämään, niin silloin maaseudun paikallinen taksiverkko on vaarassa. Kela- ja sote-kyydit tulee kyllä varmasti hoidettua noinkin, mutta pienten kuntien taksiyrittäjät ja erityisesti kuntalaiset kärsivät. Tässä ollaan nyt suurten kysymysten äärellä. Haluammeko, että meillä on maaseudulla takseja ihmisiä kuljettamassa tulevaisuudessakin, Taksiliiton Timo Koskinen pohtii.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. On se kumma, että valtakunnan tason osaaminen lainsäädännön ym. suhmuroinnin suhteen on vuodesta toiseen tällä tasolla.

    Ehkä kannattaisi puolueiden enemmän viljellä viisautta, kuin omia poliittisia oppeja…

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*