Näitä maisemia on luvassa myös Googlen työntekijöille, jos yhtiön isot investointisuunnitelmat toteutuvat Muhoksen kunnassa. Kuva: Sami Mustonen, Muhoksen kunta

Tapio Mainio, teksti

Kuinka varmaa on Googlen tulo? Näin kysyi muhoslainen Eero Aitta.

Suoraa vastausta ei saatu, mutta se vaikutelma tuli, että Googlen tulo Muhokselle ja Kajaanin on lähes satavarma asia. Sen vaikutelman sai Muhoksella keskiviikkona.

– Hanketta puoltaa sähkön tuotannon ja käytön epätasapaino. Kulutus on etelässä, mutta tuotanto pohjoisessa. Googlen hankkeella vältyttäisiin ylimääräisien siirtoyhteyksien rakentamisilta. Lisäksi Googlelle olisi valmiina suuret sähkön liityntäpisteet Muhoksella ja Kajaanin Vuolijoella, kertoi paikalla ollut Fingridin asiakkuuspäällikkö Jarno Sederlund.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Googlen mahdolliset uudet työpaikat vetivät Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen täyteen Muhoksella keskiviikkona.

Koodauskurssit puheenaiheena

Googlen edustajat osallistuivat Muhoksen kunnan järjestämään yleisötilaisuuteen, joka koski virallisesti Pyhänsivun osayleiskaavan, Pyhänsivun asemakaavan ja Leppiniemen asemakaavan muutosta.

Googlen emoyhtiö Alphabet kertoi jo aiemmin ostavansa Metsähallitukselta Muhokselta ja Kajaanista yhteensä 1 400 hehtaarin tontit mahdollista datakeskusta varten.

Muhoksella Googlen varaamat tontit sijaitsevat Leppiniemen ja Pyhänsivun alueella, noin viisi kilometriä kuntakeskuksesta pohjoiseen.

Lähistöllä on Oulujoen suurin Pyhäkosken voimalaitos. Google tarvitsee lisää sähköä, koska datakeskuksia on Googlen edustajien mukaan kasvatettava tekoälyn vuoksi, kerrottiin Muhoksen tilaisuudessa.

– Olemme Kymenlaaksossa tarjonneet erilasisia stipendejä ja järjestäneet kouluissa muun muassa koodauskursseja, Googlen työntekijä Eduardo Albuguerque Lontoosta.

Hänen mukaansa yhtiö on jo 15 kuukauden ajan suunnitellut Muhoksen datakeskusta vakavasti.

Keskus aiotaan rakentaa siten, että se sopisi mahdollisimman huomaamattomasti noin tuhannen hehtaarin kokoiselle, metsäiselle tontille.

Datakeskuksen piirustusta asemakaavakuvineen näytettiin tilaisuudessa muhoslaisille.

Tarjolla hukkalämpöä

Google tarjoaa Muhoksen kunnalle mahdollisesti ilmaista hukkalämpöä.

– Olemme pohtineen myös datakeskuksesta syntyvän hukkalämmön hyödyntämistä. Sitä tutkitaan oululaisten asiantuntijoiden kanssa, koska sitä syntyy enemmän kuin Muhoksen taajamassa tarvittaisiin. Haminassa tarjoamme sitä energialaitokselle ilmaiseksi, kertoi Googlen Jukka Vainonen.

– Muhoksen vahvuutena on Oulujoen suurin Pyhäkosken voimalaitos ja alueen halki kulkeva Suomen vahvin sähköverkko. Puhdasta energiaa on riittämiin, kertoi Muhoksen kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

– Tähän saakka suuret voimajohdot ovat olleet haittatekijä maisemassa, mutta nyt niistä voidaan saada todella suuri hyöty, hän lisäsi.

Kaava-asiat olivat useimmille muhoslaisille sivuseikka, sillä kaikkien huulilla oli kysymys, montako työpaikkaa Google tarjoaa Muhoksella.

Selvää vastausta ei saatu, mutta jotain osviittaa kertoo se, että Haminassa Google työllistää jo noin 400 työntekijää.

Lisäksi Googlen Haminan yksikön laajennus tuo vielä 100 työpaikkaa lisää, Vainonen kertoi.

Myöskään Muhoksen investointipäätöstä ei keskiviikkona luvattu.

– Ennen sitä pitää tehdä erilaisia selvityksiä päätöksenteon tueksi, Albuguerque sanoi.

Kajaanin kautta Muhokselle

Muhoksella nähdyistä kuudesta googlelaisesta neljä tuli ulkomailta, yhtiön Euroopan yksiköistä.

Ennen Muhokselle tuloa ryhmä vieraili tiistaina Kajaanin datakeskuksessa, joka on rakennettu lakkautettuun UPM Kymmenen paperitehtaan tiloihin.

Moni muhoslaisista tiesi jo etukäteen, kuinka paljon Google työllistää Haminassa. Siksikin odotukset Googlen suhteen olivat suuret.

Google ilmoitti tämän vuoden toukokuussa miljardin euron investoinnista Haminan datakeskusalueen laajentamiseen.

Rakenteilla oleva laajennus nostaa Googlen kokonaisinvestointien arvon Suomessa yli 4,5 miljardiin euroon ja luo valmistuessaan 100 uutta työpaikkaa.

Tällä hetkellä Haminan kampus työllistää eri tehtävissä, kuten it-teknikkoina, sähkö- ja koneinsinööreinä, vartijoina ja toimitilahallinnon työntekijöinä. 

Tällaisia työntekijöitä tarvitaan myös Muhoksella.

Työnhakijoista ei liene pula, sillä 30 kilometrin päässä sijaitsee Oulu, jos Muhoksen työvoimareservi käy liian ohueksi.

Oulussa väestön keski-ikä on 39,5 vuotta.

Lokakuun lopussa oli Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa (TE-toimisto) tarjolla Oulussa 1113 avointa työpaikkaa.

Kuukauden lopussa oli 13 303 oululaista työtöntä työnhakijaa, joista kokoaikaisesti lomautettuja 774.

Muhoksella työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa 334, joista suurin osa oli rakennus- ja palvelualoilta. Muhoksella on 8 827 asukasta.


Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*