Vapaa-ajan asumisen haaveet näyttävät kohdistuvan nyt hieman toisille seuduille kuin aiemmin.

Lapista etsitään nyt mökkejä enemmän kuin vuosi sitten. Lappi on noussut myytävien mökkien hauissa neljänneksi haetuimpien kohdealueiden joukkoon. Asia käy ilmi Oikotie-palvelun seurannasta. Kysyntää rajoittaa tarjonta.

Mökistä Lapissa näyttää haaveilevan moni, sillä Oikotie-palvelussa alue on noussut suosiossa ohi perinteisesti suosittujen mökkiseutujen Pirkanmaan ja Etelä-Savon. Etelä-Savo pudonnut tänä vuonna jopa kymmenen halutuimman mökkimaakunnan ulkopuolelle.

Lapissa kysyntää rajoittaa hieman tarjonta, sillä myynnissä olleiden vapaa-ajan asuntojen määrä väheni viime vuoden aikana aiemmasta noin kymmenen prosenttia.

– Lapista etsitään nyt mökkejä enemmän kuin vuosi sitten. Jo viime vuoden aikana Lappi nousi 5. halutuimmaksi maakunnaksi mökin omistamisessa, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen kertoo.

– Ylipäätään turismissa Suomen Lappi on kansainvälinen trendi. Se näkyy eniten vuokramökkimenekissä, mutta osittain myös mökkikaupassa, Leinonen lisää.

Mökkikauppa käy

Loma-asuntokauppa oli viime vuonna lukumääräisesti 15 prosenttia vilkkaampaa kuin vuonna 2023, ja sen kokonaisarvo kasvoi yli 16 prosenttia. Menekki on vakiintunut koronakriisiä edeltänyttä aikaa vilkkaammaksi.

Loma-asuntokaupan kokonaisarvo oli viime vuonna liki 460 miljoonaa euroa. Tilasto on Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton KVKL:n.

Loma-asunnoissa suunta on päinvastainen kuin omistusasunnoissa yleisesti. Omistusasunnoissa omakotitalot ja rivitalot ovat säilyttäneet arvonsa huomattavasti kerrostaloja pysyvämmin.

Mistä etsitään eniten?

Tämän vuoden alussa myytäviä loma-asuntoja on etsitty Oikotiellä eniten Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä, Lapista ja Kanta-Hämeestä. Suurimmassa suosiossa korostuvat maan eteläiset osat. Lappi-trendi on vastoin isompaa kehityssuuntaa.

– Pirkanmaan suosio on mökkeilyssä nyt laskenut, mutta maakunta on asumisessa niin vetovoimainen, että aseman voi ennustaa nousevan mökkeilykulttuurissakin, Leinonen toteaa.

Itä-Suomesta juuri Etelä-Savo on viime vuodet pitänyt pintansa, mutta nyt alkuvuonna se ei yllä mökkien hakukohteena kärkikymmenikköön. Vuosi sitten ostosesongin alussa Etelä-Savosta haettiin mökkejä 7. aktiivisimmin. Koko viime vuoden aikana 6. aktiivisimmin.

Toisaalta nyt alkuvuonna loma-asuntojen etsimisen kärkikymmenikössä ovat Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala, jotka eivät ole olleet vastaavassa asemassa hetkeen.

– Voisiko alkuvuosi ennakoida Itä-Suomen uutta tulemista mökkeilykulttuurissa? Mökkien menekki on ollut jo usean vuoden kovaa ja kun se on voimakkaasti painottunut eteläisiin maakuntiin, ehkä se ohjaa tänä vuonna kiinnostusta laveammalle, Leinonen kommentoi.

Alkuvuoden halutuimmat mökkimaakunnat:
1. Varsinais-Suomi
2. Uusimaa
3. Päijät-Häme
4. Lappi
5. Kanta-Häme
6. Pirkanmaa
7. Keski-Suomi
8. Etelä-Karjala
9. Pohjois-Savo
10. Pohjois-Karjala

Vuoden 2024 halutuimmat mökkimaakunnat:
1. Uusimaa
2. Varsinais-Suomi
3. Päijät-Häme
4. Kanta-Häme
5. Lappi
6. Etelä-Savo
7. Pirkanmaa
8. Etelä-Karjala
9. Kymenlaakso
10. Keski-Suomi

Eniten mökkejä maakunnassa:
Varsinais-Suomi (49 750)
Pirkanmaa (49 574)
Etelä-Savo (45 903)
Uusimaa (41 167)
Lappi (36 584)
Pohjois-Pohjanmaa (32 518)
Keski-Suomi (32 022)
Pohjois-Savo (30 999)
Pohjois-Karjala (24 298)
Päijät-Häme (23 661)

Tiedot perustuvat Oikotien dataan. Oikotietä käyttää keskimäärin viikoittain yli miljoona käyttäjää.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Mielenkiintoista tietoa ihmisten halusta vapaa-ajan asunnon hankinnan osalta onkin paljon. Se, mistä ovat juuret elämässä korostunee yhä enemmän ja se on maaseudun suuri vahvuus.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*