Haja-asutusalueiden jätevesilainsäädäntöön tehtävien lievennysten valmistelu etenee. Ympäristöministeriö on nimennyt valmistelua varten työryhmän, jossa on vahva edustus haja-asutusalueilta.

Tavoitteena on, että esitys haja-asutusalueiden jätevesilainsäädännön muutoksista saadaan jätettyä eduskunnalle tämän vuoden loppuun mennessä.

Mahdolliset lainsäädäntömuutokset koskevat ennen vuotta 2004 rakennettuja asuinkiinteistöjä. Työryhmä tarkastelee erityisesti niiden kiinteistöjen asemaa, jotka eivät sijaitse ympäristönsuojelullisesti herkillä alueilla kuten vesistöjen äärellä tai pohjavesialueella.

Työryhmän tehtävänä on määrittää kriteerit näille niin sanotuille “kuivan maan kiinteistöille” ja selvittää, millaisin edellytyksin tällaiset kiinteistöt voidaan vapauttaa jätevesijärjestelmien uusimisesta. Tarkastelussa on vaihtoehto, jossa jätevesijärjestelmä täytyisi uusia vain silloin, kun kiinteistöllä tehdään muutakin remonttia.

Hajajätevesityöryhmä tulee myös ottamaan kantaa siihen, ovatko nykyiset poikkeussäännökset riittäviä ja sovelletaanko niitä tasapuolisesti ja oikein. Nykyisen lainsäädännön mukaisesti kiinteistönomistajat, jotka asuvat kiinteistöllä vakituisesti ja ovat syntyneet ennen 9.3.1943. Työryhmä ottaa kantaa myös neuvonnan kehittämiseen.

Työryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Ari Niiranen Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Jäseniä ovat muiden muassa ympäristöpäällikkö Miira Riipinen Kuntaliitosta ja vesihuoltoinsinööri Saijariina Toivikko Vesilaitosyhdistyksestä. Kentän näkökulmaa työhön tuovat Omakotiliiton, Suomen Kylätoiminta ry:n, MTK:n ja Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liiton edustajat.

Työryhmän toimikausi on 16.2.2015 – 31.10.2015.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*