Oikeusministeri Antti Häkkänen on huolissaan siitä, miten äänestäjät lokakuun maakuntavaaleissa uurnille osaavat. (Kuva: Liisa Koivisto)

Oikeusministeri Antti Häkkänen on huolestunut siitä, miten lokakuun lopulla järjestettävät maakuntavaalit kansalaisia kiinnostavat. Suomalaiset ovat tottuneet äänestämään kunta-, eduskunta- ja presidentinvaaleissa, mutta niissäkin on äänestysaktiivisuus ollut laskussa.

-Demokratian suurimmat uhat eivät tule rajojemme ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta. Matala äänestysaktiivisuus on kaikissa kansanvaltaisissa maissa kasvava ongelma. Jo nyt alhainen äänestysaktiivisuus vähentää päätöksenteon legitimiteettiä ja lietsoo populismia. Kansanvallan puolustustalkoot tarvitaan kipeästi, totesi oikeusministeri Antti Häkkänen avatessaan Suomalaisen kuntademokratian tila ja haasteet –seminaarin Helsingissä tänään.

Vaali-intoa puhaltamaan

Kansalaisten vaali-intoa maakuntavaaleja kohtaan pyritään kasvattamaan laajalla viestintäkampanjalla. Oikeusministeri kannustaa eri tahoja mukaan vaikuttamaan siihen, että uudet vaalit löisivät läpi äänestäjien keskuudessa.

– Olen huolissani siitä, että äänestysaktiivisuus vaaleissa jää alhaiseksi, mikäli emme yhdessä pysty viestimään ja kannustamaan mahdollisimman monia vaaliuurnille. Oikeusministeriö on yhteistyössä valtiovarainministeriön ja Suomen Kuntaliiton kanssa suunnitellut laajaa vaaleihin liittyvää viestintäkampanjaa. Kannustan myös kaikkia puolueita ja järjestökenttää aktiivisuuteen, Häkkänen totesi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatkossa yhdistelmävaalit

Vuodesta 2021 alkaen kunta- ja maakuntavaalit järjestetään samanaikaisesti. Maakuntavaaleja kokeiltiin Kainuun hallintokokeilun yhteydessä vuosina 2004 ja 2008, jolloin äänestäminen tapahtui juuri kuntavaalien yhteydessä.

– Samanaikaisesti järjestettävät kuntavaalit ja maakuntavaalit voivat jatkossa aktivoida useampia asukkaita äänestämään myös kuntavaaleissa. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan yhdistelmävaalit näyttäisivät nostavan äänestysvilkkautta, Häkkänen toteaa.

Yhdistelmävaalit eivät olleet ainakaan Kainuussa aivan yksinkertainen tapahtuma äänestäjille. Syksyn 2004 maakuntavaaleissa hylättiin peräti 3,8 prosenttia annetuista äänistä. Kunnallisvaalien äänistä hylättiin tuolloin noin kolme prosenttia ja kaikkiaan ääniä meni hylkyyn kaksissa vaaleissa yli 2 300 kappaletta.

Parantamisen varaa oli myös kiinnostuksessa uusia vaaleja kohtaan. Ensimmäisellä kerralla Kainuun maakuntavaaleissa äänestämässä kävi 51,3 prosenttia äänioikeutetuista ja neljä vuotta myöhemmin äänestysaktiivisuus oli himpun parempi eli 52 prosenttia.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*