Helsingin opetusviraston järjestämän palveluverkkoseminaarin materiaalit olisi Helsingin hallinto-oikeuden mielestä pitänyt luovuttaa asiakirjoja vaatineelle henkilölle.

Helsingin hallinto-oikeuden tuoreen päätöksen mukaan Helsingin opetusviraston opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen jäsenille järjestämän palveluverkkoseminaarin materiaalit olivat julkisia.

Joulukuussa 2014 Helsingin opetuslautakuntaan tuotiin esitys, jonka mukaan kaupungin palveluverkkotarkastelun yhteydessä pyritään kouluverkkoa muokkaamaan siten, että suomenkielisellä puolella opetusta annetaan vähintään 500 oppilaan peruskouluissa ja lukioissa. Muutos aiempaan oli merkittävä, sillä suurin osa Helsingin peruskouluista oli alle 500 oppilaan kouluja. Asiaa oli pohdittu 1,5 kuukautta aiemmin opetusviraston järjestämässä seminaarissa.

Asiasta hallinto-oikeuteen valittanut kansalainen oli pyytänyt kyseisen palveluverkkoseminaarin materiaaleja nähtäväkseen. Silloinen opetustoimen johtaja ei ollut pyyntöön suostunut, vaan hänen mielestään kyseiset asiakirjat olivat viraston sisäiseen käyttöön ja työskentelyyn tarkoitettuja.

Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee, että opetuslautakunnan kokouksessa on asiasta päätettäessä tullut esiin samoja keskeisiä linjauksia ja tavoitteita, jotka olivat olleet esillä jo aiemmin palveluverkkoseminaarissa. Hallinto-oikeus katsoikin, ettei pyydetyissä asiakirjoissa ollut kyse julkisuuslaissa mainituista sisäistä työskentelyä varten laadituista asiakirjoista, vaan kyseessä oli julkisuuslain 19 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen julkinen asiakirja, joka olisi pitänyt valittajalle luovuttaa.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä