Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Heinolan kaupunginvaltuuston päätöksen, jolla se kielsi syksystä 2024 alkaen luonnonvaraisten vesilintujen talviruokinnan kaupungin taajama-alueella. Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan valtuusto oli väärä toimielin asiasta päättämään.

Sorsien talviruokinta on Heinolassakin jakanut mielipiteitä. Valtuuston helmikuussa 2024 tekemä päätös ruokintakiellosta syntyi äänin 22-20.  Päätöstä perusteltiin sillä, että talviruokinta aiheuttaa kohonneen riskin tartuntatautien lisääntymiseen ja ruokintapaikkojen vetävän haittaeläimiä, kuten rottia ja hiiriä, puoleensa.

Valtuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen valitti Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry, jonka mielestä kaupunginvaltuusto oli ruokintakiellosta taajama-alueella päättäessään ylittänyt toimivaltansa. Valittajan mielestä täydellinen kielto, joka piti sisällään myös taajama-alueella olevat yksityiset maa-alueet, oli lainsäädännön vastainen.

Päätösvalta Hollolassa

Hallinto-oikeus päätyi ratkaisussaan samaan lopputulokseen, mutta ratkaisevaa valtuuston päätöksen kumoamisessa oli se, ettei kaupunginvaltuustolla ole valtaa tehdä päätöksiä asiassa. Kaupunginhallitus oli antamassaan lausunnossa rinnastanut talviruokintakiellon kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiin. Talviruokintakieltoa ei kuitenkaan löydy kyseisistä määräyksistä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hallinto-oikeuden mukaan valtuuston päätös oli perustunut terveydensuojelullisiin syihin. Kunta voi antaa terveydensuojelulain mukaan yleisiä määräyksiä terveyshaitan ehkäisemiseksi, mutta niiden päättämisestä vastaa kunnan terveydensuojeluviranomainen. Kyseisen viranomaisen tehtäviä Heinolassa hoitaa kuntien välisen sopimuksen perusteella Hollolan kunnan ympäristöterveyslautakunta.  

Kädenvääntöä muuallakin

Sorsien talviruokinta on herättänyt viime vuosina paljon puhetta myös muualla päin Suomea. Kajaanissa kaupungin ympäristötekninen lautakunta päätti elokuun lopun kokouksessaan, että luonnonvaraisten eläinten ruokinta kielletään kaupungin hallitsemilla alueilla asemakaava-alueella.

Kajaanissa ruokintakielto ei siis koske yksityisten maanomistajien hallussa olevia alueita. Kajaanissa kaupunki on vuosikymmenten ajan ollut osaltaan mahdollistamassa sorsien ja muutaman joutsenen talvista eloa kaupungin läpi virtaavassa joessa.

Kieltopäätöksen jälkeen asiasta on käyty kiivasta keskustelua paikallisen median avittamana. Osa luontoaktivisteista on uhmannut kaupungin kieltoa jatkamalla lintujen ruokintaa Kajaanin rauniolinnan ympäristössä. Mediatietojen perusteella kaupunki on tehnyt luvattomasta ruokinnasta poliisille rikosilmoituksen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*