Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. Kuva: Kuntaliitto

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kertoo huojennuksestaan sen jälkeen, kun Kuntaliitoon saatiin tuoretta tietoa hallituksen suunnitelmista puoliväliriihen jälkeen.

Julkisuudessa liikkui etukäteen tietoja, joiden mukaan valtionosuuksia oltaisiin leikkaamassa 150 miljoonaa euroa. Lopulta selvisi, että summa on puolet tuosta, 75 miljoonaa euroa.

Osumaa kuntiin olisi tiennyt myös yhteisöveron lasku. Hallitus hallitus laskee yhteisöveron 20 prosentista 18 prosenttiin

Tämä olisi tarkoittanut 190 miljoonan euron leikkauksia kunnille, mikä olisi väistämättä näkynyt koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Kunnat saavat noin 20 prosenttia yhteisöveron tuotosta.

– Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tuo koko 190 miljoonan euron summa kompensoidaan kunnille yhteisövero-osuuden muutoksella.

Jos tämä pitää paikkansa, kunnille se tietää ennakkopelkojen jälkeen isoa helpotuksen huokausta.

75 miljoonaa on joka tapauksessa lähtemässä kunnilta. Karhunen sanoo, että jokainen leikkaus kunnilta on liikaa mutta että pelkoihin ja muutoksiin nähden se tuntuu pieneltä.

Ja myönsihän hallituskin heikentävänsä jonkin verran kuntataloutta.

Karhunen kommentoi näkemyksiään ja helpotustaan tänään myös Helsingin Sanomille. Hän kertoo Kuntalehdelle, että jotkut ovat jo ehtineet pahoittaa mielensä hänen kommenttiensa takia.

– Emmehän me tietenkään ole iloisia leikkauksista. Jossakin vaiheessa kuitenkin näytti, että niitä tulisi jopa 300 miljoona verran.

Normien purkaminen kesken

Mitä vielä voi olla edessä? Hyvä kysymys! Hallituksessa haetaan edelleen vetoapua talouteen esimerkiksi normien purusta.

Karhunen ei usko, että sieltä on kovin isoja liikahduksia tulossa suuntaan tai toiseen.

Sen sijaan hallituksen puhe perusopetuksen vahvistamisesta on vähintäänkin ristiriitaista, sillä menoja on tulossa siinä missä tulojakin.

– Puhe opetuksen laadun parantamisesta tuntuu tässä valossa hassulta, Karhunen sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*