Helsingin alueelta löytyy turhan monta 1. riskiruutua, jonne apu ei ajoissa ehdi. (Kuvan lähde: Etelä-Suomen aluehallintovirasto)

Etelä-Suomi aluehallintovirasto on ottanut eurot aseeksi, kun se patistaa Helsingin pelastuslaitosta pistämään pelastustoimen palvelutason pelastuslain mukaiselle tolalle. Etenkin Pohjois- ja Koillis-Helsingin alueella on useita korkeimman riskin alueita, jonne ei ensimmäinen pelastusyksikkö ehdi koskaan lain edellyttämässä kuuden minuutin toimintavalmiusajassa.

Mikäli aluehallintoviraston havaitsemia epäkohtia ei korjata pelastuslain edellyttämälle minimitasolle, asetetaan alueen pelastustoimelle uhkasakko. Vuoteen 2023 saakka ulottuvan 20 miljoonan euron uhkasakon ensimmäinen 5 miljoonan euron erä tulee maksuun vuoden 2020 tilanteen perusteella, mikäli tilanne ei ole parantunut vuoden 2017 tilanteeseen verrattuna.

-Kyseessä on erittäin harvinainen toimenpide. En muista omalta virka-ajaltani, että uhkasakkoa olisi annettu palvelutasoon liittyen, Etelä-Suomen aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Markku Kirvesniemi kertoo.

Monen vuoden kehitystyö

Helsingillä on useampi vuosi aikaa saattaa turvallisuustilanne pelastustoimen osalta pelastuslain edellyttämälle minimitasolle. Aikaa tosin tarvitaankin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Tätä ongelmaa ei ratkaista vuodessa tai kahdessa. Helsingillä on nyt 4,5 vuotta aikaa laittaa asiat kuntoon. AVI ei lähde sanelemaan, miten tilanne korjataan, vaan se on Helsingin kaupungin tehtävä itse, Kirvesniemi toteaa.

Niin sanotuissa ykkösriskiruuduissa eli korkeimman riskitason alueilla ensimmäisen pelastusyksikön tulee olla kohteessa kuudessa minuutissa.

-Helsingin alueella on näitä ykkösruutuja 134, joista yli 80 ruudussa ei päästä minimitavoitteeseen. Siellä Pohjois-Helsingissä on useita ykkösriskiruutuja, joissa tavoiteaikaa ei ole saavutettu yhdessäkään kiireellisessä tehtävässä. Toki aina voida keskustella, että onko sillä merkitystä, että onko apu paikalla 6 vaiko 8 minuutissa. Kansalaiselle sille on merkitystä, sillä he odottavat apua paikalle mahdollisimman nopeasti, pelastusylitarkastaja Markku Kirvesniemi painottaa.

Korjausmääräyksellä ei vaikutusta

Mikään yhdessä yössä syntynyt ongelma ei ole kyseessä. Asia on ollut esillä jo vuosien ajan ja ongelmat ovat eri osapuolille tuttuja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomattavista epäkohdista korjausmääräyksen tammikuussa 2016 ja velvoittanut korjaamaan pelastustoiminnan palvelutason pelastuslain vaatimalle tasolle vuoden 2017 alkuun mennessä. Tilanne ei kuitenkaan korjausmääräyksellä korjaantunut.

-Ensimmäisen kerran näihin asioihin on kiinnitetty huomiota jo vuonna 2014. Näiden viiden vuoden aikana Helsingin kaupunki ei ole tehnyt riittäviä toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi. Tämä on sitten meidän vastaus asiaan, kun mitään parannusta ei ole tapahtunut.

-Helsingin tilanne menee vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Pääkaupunkiseudulla rakennetaan jatkuvasti uutta infraa ja siellä on entistä enemmän korkeimman riskiluokan alueita, pelastusylitarkastaja Markku Kirvesniemi arvioi.

Helsingin pelastuslaitoksen kanta asiaa tässä jutussa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedote uhkasakosta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*