Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on selvittänyt miehen toimineen ainakin Helsingissä,
Lahdessa, Kouvolassa ja Vihdissä johtamansa Suomen Geriatriakeskuksen
kautta.

Firman palveluksessa on ollut useita lääkäreitä, ja sen
toimitusjohtajana toiminutta Esa Antero Laihoa epäillään valelääkäriksi.

Helsingin
sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen kertoo, että he ovat ostaneet kolmen
vuoden aikana yritykseltä vanhusten lääkäripalveluja noin miljoonalla
eurolla.

–Eli sairauksien diagnosointia, hoitoa, lääkitystä ja
labratulosten tulkintaa. He ovat hoitaneet tämän kolmen vuoden aikana
satoja potilaita. Osa on ollut vanhainkotiyksiköitä ja osa
kuntouttavampia yksiköitä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Voutilaisen mukaan he ovat tehneet Valviralle pari päivää sitten valituksen, joka liittyy kyseisen firman toimintaan.

Lisäksi Helsingin kaupunki harkitsee tekevänsä rikosilmoituksen, joka liittyy yrityksen laskutusperusteisiin.

–Meidän
mielestämme he eivät ole tuottaneet niitä palveluja, jotka olemme
tilanneet. Kaupunki keskeytti tämän vuoksi laskujen maksun kesäkuussa
tälle firmalle.

Töissä Lahdessa vuodeosastolla

Lahti
lopetti joulukuussa 2009 miehen yrityksen palvelujen käytön, koska
laskutus koettiin ylisuureksi. Johtava ylilääkäri Merja Valjakka-Heimola
kertoo, että mies ehti toimia lääkärinä Lahden kaupunginsairaalassa
alle vuoden.

–Hän on hoitanut pitkäaikaisen laitoshoidon potilaita. Kyse on korkeintaan sadasta tai kahdestasadasta potilaasta.

Tämän
lisäksi mies toimi muutama vuosi sitten päivystyksessä Lahdessa ja
MTV3:n uutisten mukaan myös Helsingin kaupungin sairaalassa.

Miehen
pätevyys oli tarkastettu molemmissa kaupungeissa terveydenhuollon
ammattirekisteristä, ja siksikin petkutusepäily herättää huolta.

–Ei
osattu aavistaa mitään hänen ammattitaitonsa suhteen. Hänen
sairauskertomuksiinsa tekemät kirjaukset esimerkiksi ovat vaikuttaneet
asiallisilta, sanoo Valjakka-Heimola.

Hän kuitenkin rauhoittelee,
että potilasta hoitaa aina tiimi, johon kuuluu lääkärin lisäksi
kokeneita sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Lääkehoitoa valvoo myös
sairaala-apteekki.

Mahdollisesti tuhansia potilaita

Lääkintöneuvos
Markus Henriksson Valvirasta arvioi, että mies on vuosien mittaan
hoitanut mahdollisesti joitakin tuhansia potilaita vanhusten
vuodeosastoilla.

–Meillä ei ole toistaiseksi tietoa mistään vakavista
hoitovirheistä. Meillä on epäilyjä eräistä epäasianmukaisuuksista
lääkärin ammatinharjoittamisessa.

Helsingin lisäksi ainakin Lahti ja Kouvola ovat jo käynnistäneet jo omat selvityksensä valelääkärin hoidossa olleista potilaista.

Valvira esittää
valvontalautakunnalle ensi viikolla, että miehen lääkärinoikeudet
poistetaan väliaikaisesti potilasturvallisuuden vuoksi. Laiho on
ilmoittanut valmistuneensa lääkäriksi pietarilaisesta yliopistosta
vuonna 1994. Yliopisto kertoi tiistaina Valviralle, ettei Laiho ole
valmistunut lääkäriksi heiltä.

Helsingin poliisi aloitti
keskiviikkoaamuna esitutkinnan epäillyn valelääkärin jutussa.
Rikosylitarkastaja Ilkka Koskimäki kertoo, että rikosnimikkeiden kirjo
on laaja. Poliisi selvittelee muun muassa epäiltyä törkeää petosta,
väärennyksiä sekä mahdollisia henkeen ja terveyteen kohdistuneita
rikoksia.

Laiho on kiistänyt STT:lle asianajajansa välityksellä
olevansa valelääkäri. Miehen mukaan hänen tutkintotodistuksensa ovat
aitoja ja kohun taustalla on väärinkäsitys.

)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*