Helsingin peruskouluissa kiertävänä oman uskonnon opettajana toimivan henkilön vangitsemista on tänään käsitelty Helsingin käräjäoikeudessa.

Opetusviraston mukaan Helsingin kaupunki ”ryhtyy tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin”.

MTV uutisoi aiemmin perjantaina, että yksi keskusrikospoliisin kiinni ottamista terrorismista epäillyistä henkilöistä on Helsingin kaupungin palveluksessa oleva määräaikainen islamin uskonnon opettaja.

MTV:n mukaan epäilty ei täyttänyt pätevyysvaatimuksia.

– Oman uskonnon opettajan kelpoisuusvaatimuksina ovat ylempi korkeakoulututkinto, opettajan pedagogiset opinnot sekä korkeakouluopinnot opetettavassa uskonnossa tai riittävät tiedot ja oman uskonnon tuntemus, Helsingin opetusvirasto tiedottaa.

– Määräaikaisessa tehtävässä voi toimia ilman edellytettävää korkeakoulututkintoa. Vuoden aikana yli kolme kuukautta työskentelevän opettajan on esitettävä työnantajalle rikosrekisteriote, opetusvirasto kertoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä