Päijät-Hämeessä on tavoitteena, että maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan 21. kesäkuuta. (kuva: Visit Lahti)

Päijät-Hämeen liitto kutsuu neljä maakuntajohtajan viran hakijaa haastatteluun. Haastatteluun menevät Juha Hertsi, Mari Kuparinen, Niina Pautola-Mol ja Antti Saartenoja. Haastatteluun valittiin myös Piia Rekilä, mutta hän perui hakemuksensa.

Hertsi on Päijät-Hämeen liiton aluekehityspäällikkö, Kuparinen Päijät-Hämeen liiton edunvalvontajohtaja, Pautola-Mol Suomen pysyvän EU-edustuston talous- ja rahoitusasioiden erityisasiantuntija ja Saartenoja Etelä-Pohjanmaan liiton suunnittelujohtaja.

Virkaa tavoitteli 10 hakijaa. Tavoitteena on, että maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan 21. kesäkuuta.

Nykyinen maakuntajohtaja, Naantalin kaupunginjohtajaksi siirtyvä Laura Leppänen on irtisanoutunut virastaan 26. heinäkuuta alkaen. Hän on lomalla ennen virkasuhteen päättymistä ja hänen viimeinen työpäivänsä on 21. kesäkuuta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä