Vantaan jätevoimalan laajennushanke mahdollistaa Vantaalle kivihiilestä luopumisen vuonna 2022. Tämä kuva on tosin vuodelta 2014, jolloin voimala otettiin käyttöön. (Kuva: Vantaan Energia Oy)

Vantaa on ensimmäisenä pääkaupunkiseudun kuntana liittynyt mukaan Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon. Ennen kaupunginhallituksen maanantaista päätöstä verkostoon oli liittynyt 75 kuntaa eri puolilta Suomea. Verkoston alueella asuu tällä hetkellä yli 2 miljoonaa suomalaista.

Verkostoon kuuluvat kunnat ja maakunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan vuoden 2007 päästöjen tasosta 80 prosentin vähennystä vuoteen 2030 mennessä. Verkoston tuorein jäsen on pudottanut päästöjensä määrää 30 prosenttia vuoden 2007 tasoon verrattuna, vaikka väkiluku on tuona aikana kasvanut kaupungissa 30 000 asukkaan verran.

Kohti yhteistä päästötavoitetta Vantaalla pyritään useilla eri keinoin. Toimenpiteitä kohdistetaan energiantuotannon ja -kulutuksen, yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen, kulutuksen ja materiaalien sekä vastuullisen kaupunkilaisuuden tukemiseen. Yksi merkittävimmistä keinoista päästötavoitteisiin pääsemisessä on Vantaalla kivihiilen käytön vähentäminen. Vantaan Energia Oy luopuu kivihiilen käytöstä kokonaan vuonna 2022, turpeesta 2021 ja maakaasusta vuonna 2026.

Vantaan alueen kasvihuonekaasupäästöt laskivat yksin viime vuonna lähes kymmenen prosenttia. Lasku on ollut pääosin seurausta Vantaan Energia Oy:n päätöksestä siirtyä biopolttoaineiden suurempaan käyttöön kaukolämmön tuotannossa, jolloin kivihiilen ja maakaasun käyttö vähenivät huomattavasti.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Siirtyminen fossiilittomaan tuotantoon tapahtuu uusiutuvien energialähteiden, jätteiden energiakäytöstä syntyvän energian ja energiavarastointiratkaisujen avulla. Fossiiliton 2026 -hankkeellamme siirrymme nopeasti kohti puhtaampaa tuotantoa ilman, että energian hinta nousee, kertoo Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen Hinku-verkoston sivuilla.

Hinku-verkostoa vetää Suomen ympäristökeskus SYKE. SYKEn teettämän selvityksen mukaan valtaosa Hinku-kunnista kokee, että verkostoon kuuluminen on tehostanut niiden ilmastotyötä. 76 kunnan lisäksi mukana on viisi maakuntaa.

Tänä vuonna Hinku-verkostoon liittyneitä uusia kaupunkeja ovat Kemi, Lumijoki, Punkalaidun, Sastamala, Vantaa ja Ylivieska. Maakunnista tänä vuonna Hinku-maakunnaksi on lähtenyt Pohjois-Karjala. Muut verkoston maakunnat ovat Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Pirkanmaa ja Päijät-Häme.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*