Valtiovarainministeriö on määrännyt Hollolan mukaan Lahden seudun kuntajakoselvitykseen.

Kuntaministeri Henna Virkkunen, kok., määräsi perjantaina toimitettavaksi kuntajakoselvityksen, jossa Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan lisäksi mukana ovat Hollola ja Hämeenkoski.

Hollola oli aiemmin ilmoittanut, ettei se näe tarvetta lähteä mukaan Lahden seudun selvitykseen.

VM:n määräys oli odotettu, sillä syyskuussa ministeriön ylijohtaja Päivi Laajala kertoi, ettei ministeriö aio tyytyä Hollolan valtuuston päätökseen jättää selvitys väliin.

Myös Hämeenkoski oli ilmoittanut, että se pyrkii jatkossa olemaan itsenäinen kunta, vaikkei se sulkenutkaan liitosselvityksen mahdollisuutta pois.

Lahden seudun selvitys käynnistyy marraskuun alussa.

Lisää aiheesta:
Huldén Lahden seudun kuntajakoselvittäjäksi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä