Hotelli Pallaksen omistava Yliniemi ihmettelee Kittilän kunnan toimintaa – Kittilä haluaa Pallaksen takaisin Muoniolta
Teksti Tapio Mainio
Kittilä kunta haluaisi Pallaksen takaisin Muoniolta.
– Mitä Kittilän päättäjät höpäjävät, ihmettelee Lapin hotellikeisari Pertti Yliniemi Muoniosta.
– Pallakselle rakennetaan uusi hotelli, johon tulee 160 huonetta nykyisten 60 sijaan. Voin vakuuttaa, että siitä tulee Lapin hienoin, Yliniemi lisää.
Hotellihanketta on Yliniemen mukaan tarkoitus esitellä syksyn aikana. Vanha sodan jälkeen rakennettu Pallas Hotelli säilytetään, mutta sen yhteyteen tehdään uudisosa.
Kittilän kunnanhallitus kartoittaa tiistaina pidettävässä kokouksessa mahdollisuuksia liittää Pallastunturin alue takaisin osaksi Kittilän kuntaa. Kuntarajan siirtoesityksen syynä on Pallaksen alueen matkailun pysähtyneisyys ja se, että Pallaksen hotellihanke on ollut yli 20 vuotta jäissä.
Valtioneuvosto päätti vuonna 2003 siirtää kunnanrajaa etenkin Hotelli Pallaksen kohdalta Muonion kunnan aloitteesta, koska hotelli- ja rinnealueen hiihtohisseineen ostanut Yliniemi halusi kehittää Pallasta.
Yliniemi on nykyisin Lapin suurimman Lapland Hotels hotelliketjun pääomistaja, jolla on Suomessa 19 hotellia. Hän omistaa edelleen myös historiallisen Pallaksen hotellin.
– Pallaksella ei ole vuosikymmeniin tapahtunut myöskään Muonion kunnan toimesta mitään. Alueen matkailua kannattaisi kehittää, perustelee selvitystä Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouko Nikkinen (kesk).
Kittilän Keskustan valtuustoryhmä teki jo vuonna 2022 aloitteen Pallaksen takaisin siirrosta. Sen jälkeen asia on muhinut Kittilän virkamiesten ja päättäjien piirissä.
Yksi aloitteen allekirjoittajista oli nykyinen Kittilän kunnanjohtaja Timo Kurula, joka oli aikoinaan keskustan kunnanvaltuutettu.
–En edelleenkään ymmärrä, miksi maiden siirto piti vuonna 2003 toteuttaa, Kurula sanoo.
–Tuhansien hehtaarien laajuiset maa-alueet siirrettiin yksipuolisesti Kittilän kuntaa kuulematta. Kittilä ei saanut menetetyistä maa-alueista myöskään mitään korvausta, Nikkinen lisää.
Vaikka Pallas siirtyi Muonion kunnan omistukseen, ei se edistänyt uuden hotellin rakentamista. Yliniemi ei saanut niin paljon rakennusoikeutta kuin oli haaveillut. Sen jälkeen hotellihanke on ollut pysähdyksissä.
Hotelli Pallas sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, josta annetussa laissa on asetettu tiukat ehdot hotellin laajentamiselle. Ehtoja sorvattiin ympäristöministeriössä.
Laissa on määritelty muun muassa, montako vuodepaikkaa hotelliin voi enimmillään rakentaa ja mikä on suurin sallittu räystäskorkeus.
Laissa todetaan myös, että rakentaminen ei saa vaarantaa kansallispuiston perustamistarkoitusta tai suojeltujen luonnonarvojen säilymistä.
Moni laskettelun harrasta pitää Pallasta ikonisena kohteena, jonka viehätys piilee 1980-luvun rinnetunnelmassa. Sen tunturit ovat kuin sokeritoppavuoria.
–Uusi hotellisuunnitelma on laadittu mukaillen lain asettamia reunaehtoja, Yliniemi kertoo.
Hän odottaa, että Muonion kunta laatii Pallaksen alueelle hotellin laajennusta varten asemakaavan.
Yliniemi on muutenkin suivaantunut Kittilän kunnan toimintaan eikä lämpene maiden siirtoajatukselle.
–Meidän Levillä sijaitsevaa Hotelli Sirkantähteä ei ole päästy Kittilän kunnan vuoksi kehittämään haluamallamme tavalla, Yliniemi harmittelee.