Helsingin seudun liikenne (HSL) -kuntayhtymä selvittää liikkumistutkimuksella, miten paljon ja millä välineillä Helsingin seudun asukkaat matkustavat.

Maanantaina 20.10.2014 alkavan liikkumistutkimuksen noin 40 000 hengen otoksessa on mukana asukkaita Helsingin seudun kaikista 14 kunnasta.

Otannassa on painotettu Vantaata ja Etelä-Espoota eli alueita, joille Kehärata ja Länsimetro tuovat lähivuosina merkittäviä muutoksia.

HSL selvittää näiden suurten ratahankkeiden vaikutuksia asukkaiden liikkumistapoihin toteuttamalla tutkimuksen uudelleen sen jälkeen, kun liikenne on kummallakin radalla toiminut jonkin aikaa.

– Tutkimuksen tuloksista saadaan vertailuaineistoa liikenne-ennustemallien tuloksille. Malleihin pohjautuvia vaikutusarvioita käytetään liikennejärjestelmäsuunnittelussa, HSL:n liikennetutkija Pekka Räty selvittää.

Vuonna 2012 toteutettu edellinen HSL:n liikkumistutkimus antoi historiallisen tuloksen, kun ensimmäistä kertaa 50 vuoteen matkustaminen joukkoliikenteellä on pääkaupunkiseudulla kasvanut nopeammin kuin yksityisautoilu.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä