Lumijoen kunnanjohtajalla Heidi Soinilla on kokemusta myös kuntapäättäjänä toimimisesta. (Kuva: Meri Känsälä)

Suomen kuntiin valittiin huhtikuun aika neljä uutta kunnan- tai kaupunginjohtajaa. Valtuustot valitsivat ykkösjohtajat Lumijoelle, Kemiin, Lohjalle ja Larsmon eli Luodon kuntaan. Lisäksi uuden johtajan sai Kuntien takauskeskus.

Savonlinnassa kaupunginjohtaja Janne Laineen aseman puntarointi päättyi, kun valtuusto irtisanoi Laineen 11. huhtikuuta tilapäisen valiokunnan valmistelun pohjalta.

Heidi Soini nousi Lumijoen johtoon

Lumijoen valtuusto valitsi 7. huhtikuuta Heidi Soinin yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi. Soini siirtyy kunnanjohtajaksi Lumijoen talous- ja hallintojohtajan paikalta.

Virka tuli avoimeksi, kun kuntaa vuodesta 2018 lähtien johtanut Paula Karsi-Ruokolainen ilmoitti jäävänsä eläkkeelle tämän vuoden loppupuolella.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kunnanjohtajan työ on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Ja onhan tämä hienoa, päästä oman kotikuntansa kunnanjohtajaksi, Soini sanoi.

Soini valittiin Lumijoen talous- ja hallintojohtajaksi lokakuussa 2023. Tuolloin hänen tilintarkastuksen ja arvioinnin opintonsa Tampereen yliopistossa olivat vielä kesken. Hän pusersi hallintotieteiden maisterin tutkinnon valmiiksi kuluvan vuoden tammikuussa.

Soinia on koulinut kunnanjohtajan työhön opintojen lisäksi myös toimiminen kuntapäättäjänä. Hänet toimi keskustan valtuutettuna Lumijoella vuoden 2021 vaalien jälkeen, kunnes tuli valituksi talous- ja hallintojohtajaksi.

Ruotsalaisen valinnalle sinetti

Kemin kaupunginvaltuusto valitsi 7. huhtikuuta Matti Ruotsalaisen kaupunginjohtajaksi toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Valtuusto päätti asiasta lukemin 27–13. Vähemmistöön jääneet olisivat palauttaneet asian uuteen valmisteluun.

Valtuusto hyväksyi jo marraskuussa Ruotsalaisen siirtämisen toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ilman julkista hakua. Päätös mitätöitiin myöhemmin, sillä vaarana oli, että valitus olisi kumonnut päätöksen.

Virka avattiin julkiseen hakuun, ja Ruotsalainen on virkaa tavoitelleista ainoa, joka täytti kelpoisuusehdot. Valintaprosessi herätti ankaraa arvostelua valtuuston kokouksessa. Monien valtuutettujen mielestä haku ei ollut todellisuudessa avoin, vaan Ruotsalaisen valinta oli etukäteen sinetöity.

Kemistä lähtöisin oleva Ruotsalainen valittiin nykyiselle kuuden vuoden kaudelleen 1. joulukuuta 2020.

Petra Ståhl Hangosta Lohjalle

Lohjan uusi kaupunginjohtaja on Petra Ståhl. Ståhl on filosofian maisteri ja Hangon kaupunginjohtaja.

Ståhl voitti Lohjan valtuuston virkavaalissa 16. huhtikuuta Lohjan kaupungin sivistysjohtajan Juha-Pekka Lehmuksen lukemin 38–13.

Ståhl valittiin Hankoon marraskuussa 2023. Aiemmin hän toimi Vihdin kunnan palveluksessa eri tehtävissä vuodesta 2010, ensin kaavasuunnittelijana ja maankäyttöinsinöörinä ja vuodesta 2018 elinvoimajohtajana.

Henricson luotsaa Luotoa

Oikeustieteen maisteri Marcus Henricson on Gun Kapténsin seuraaja Larsmon eli Luodon kunnanjohtajana. Kapténs jää eläkkeelle lähes 40 vuotta jatkuneen johtajapestin jälkeen.

Henricson on kokenut kuntajohtaja. Hän on toiminut Mustasaaren kunnanjohtajana 2002–2006 ja Porvoon kaupunginjohtajana 2007–2009. Lisäksi hänelle on kertynyt kuntajohtajakokemusta Kruunupyyn vs. kunnanjohtajan tehtävistä. Yksityisellä puolella hän on työskennellyt muun muassa Rambollin konsulttina.

Laine sai lähtöpassit Savonlinnasta

Savonlinnan kaupunginvaltuusto irtisanoi 11. huhtikuuta kaupunginjohtaja Janne Laineen.

Tilapäisen valiokunnan pohjaehdotuksen puolesta annettiin 36 ääntä. Vastaan äänesti 7 valtuutettua.

Tilapäisen valiokunnan valmistelun mukaan Laineen katsottiin menettäneen valtuuston luottamuksen, koska hänellä on ollut vakavia ongelmia henkilöstön kanssa toimimisessa.

Samoin valiokunta katsoi kaupunginjohtajalla olleen ongelmia yhteistoiminnassa luottamushenkilöiden kanssa. Myös kaupunginjohtajan käyttäytyminen edunvalvontatilaisuuksissa oli johtanut luottamuksen menettämiseen, valiokunta totesi.

Koivisto johtaa takauskeskusta

Kuntien takauskeskuksen uusi toimitusjohtaja on Teppo Koivisto. Koivisto aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa.

Toimitusjohtajan paikka tuli hakuun, kun takauskeskuksen toimitusjohtajana vuodesta 2001 toiminut Heikki Niemeläinen ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Tehtävään oli 19 hakijaa.

Koivistolla on laaja kokemus julkisen hallinnon ja rahoitusalan tehtävistä. Hän työskenteli vuosina 2006–2024 Valtionkonttorin finanssijohtajana. Koulutukseltaan Koivisto on valtiotieteiden maisteri.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*