–On puhuttu myös silmätaudeista, kardiologian
tietyistä osa-alueista sekä tiettyjen lastensairauksien hoidosta. Yhtiön
toimiva johto sitten aikanaan laskee, mikä on liiketoiminnallisesti
kannattavaa, sanoo hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen Husista

Husin
valtuusto päätti keskiviikkona perustaa yksityissairaala Hyksin Oy:n.
Päätös syntyi usean äänestyksen jälkeen.

Sairaalan arvioidaan aloittavan
toimintansa ensi vuoden aikana.
Sairaala tarjoaa hoitoa
vakuutusyhtiöiden maksamille potilaille, ulkomaalaisille potilaille ja
Hus-alueen ulkopuolisille potilaille, jotka saavat hoitoon
asuinkunnaltaan maksusitoumuksen.

Lisäksi yhtiön tarkoituksena on
tarjota konsultaatiopalveluja Husin alueen kuntien
perusterveydenhuollolle.

Yksityissairaala vuokraa Husilta
sairaalatiloja, jotka ovat tyhjinä iltaisin ja viikonloppuisin. Sen
alkupääoma on miljoona euroa, josta Hus maksaa 750 000 euroa. Loput varat
tulevat yksityiseltä taholta.

Kauppalehti kertoi tiistaina, että
työeläkeyhtiö Varma on lähdössä sijoittajana mukaan yhtiön toimintaan.
Lehtosen mukaan sopimuksia ei ole allekirjoitettu, mutta asiasta on
neuvoteltu Varman kanssa pitkään.

–Ei ole mitään syytä olettaa, että näin ei kävisi.

"Muut sairaanhoitopiirit seuraavat perässä"

Yrittäjäjärjestöt
ovat vastustaneet yksityissairaalahanketta kiivaasti. Ne eivät pidä
perusteltuna, että sairaanhoitopiiri laajentaa toimintaansa avoimille
markkinoille ja ryhtyy kilpailemaan jo siellä toimivien yksityisten
yritysten kanssa.

Järjestöt näkevät Hyksin Oy:n myös eräänlaisena päänavaajana.

–Nyt
on jo tiedossa viisi muuta sairaanhoitopiiriä, jotka suunnittelevat
samantyyppisiä järjestelyjä. Kun kunnilla on jo nyt täysi työ omissa
velvoitteissaan, vielä lähdetään haalimaan lisää töitä ja asiakkuuksia,
sanoo toiminnanjohtaja Ismo Partanen Lääkäripalveluyrityksistä. Yhdistys
edustaa yksityisiä lääkäriyrityksiä.

Hus on perustellut
yksityissairaalan perustamista muun muassa pyrkimyksellä hillitä
ammattilaistensa siirtymistä kokonaan yksityiselle sektorille.
Työntekijöille halutaan taata mahdollisuus sivuansioihin.

Partasen
mukaan järjestelyllä luodaan pienelle erityisryhmälle mahdollisuus saada
huomattavasti muita työntekijöitä korkeampaa palkkaa ylitöistä.

–Järjestely koskisi pariasataa lääkäriä, kun koko Husissa on noin 2 500 lääkäriä ja yli 20 000 työntekijää, Partanen sanoo.

"Hus ylittää toimivaltuutensa"

Lääkäripalveluyritykset aikoo valittaa perustamispäätöksestä hallinto-oikeuteen ja Kilpailuvirastoon.

–Hallinto-oikeus
arvioisi, kuuluuko yhtiön perustaminen suomalaisen lainsäädännön mukaan
kunnan toimialaan.

Meidän mielestämme Hus-kuntayhtymä ylittää
toimivaltuutensa, Partanen sanoo.

Yhdistys aikoo pyytää
Kilpailuvirastolta ennakkolausuntoa siitä, aiheuttaako Hyksin Oy
vääristymiä markkinoilla. Lisäksi yksityissairaalasta on jätetty kantelu
EU:n komissiolle.

(KL / STT / Annukka Koskela)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*