Inhouse-yhtiöiden tulevaisuus huolettaa – 10 prosentin raja tietäisi pilkkomisia
Lasse Koskivuori on huolissaan hallitusohjelman kirjauksista inhouse-yhtiöiden tiimoilta. Esimerkiksi 10 prosentin vähimmäisomistusosuus tietäisi automaattisesti inhouse-yhtiöiden pilkkomisia. (Kuva: Kustos ry)
Julkisella sektorilla toimivien inhouse-yhtiöiden rooli on puhuttanut paljon viime vuosina. Julkinen sektori on hyödyntänyt osaomistamiaan inhouse-yrityksiä, kun kuntiin, kuntayhtymiin tai hyvinvointialueille on palveluja hankittu.
Tuoreessa hallitusohjelmassa kasvun kaavan yhtenä palasena on ”Reilumman kilpailun Suomi”. Petteri Orpon uusi hallitus haluaa varmistaa julkisten hankintojen tehokkuuden ja hallituksen mielestä inhouse-yhtiöiden nykyinen toimintamalli ei sitä edistä.
– Hallitus parantaa julkisen sektorin tehokkuutta sekä vahvistaa alueellista elinvoimaa ja yrittämisen edellytyksiä rajaamalla julkisen sektorin mahdollisuuksia tuottaa inhouse-yksiköissä sellaisia tukipalveluita, joissa on olemassa toimiva markkina, kuten siivous-, taloushallinto-, ruoka- ja ICT-palveluissa, hallitusohjelmassa todetaan.
Mielenkiintoiseksi tilanne menee viimeistään siinä vaiheessa, kun löytää hallitusohjelmasta maininnan siitä, että hallitus haluaa asettaa sidosyksikön omistusosuuksille yleisen edun huomioon ottavan vähimmäisomistusprosentin. Kun vähimmäisomistusosuudeksi on hallitusohjelmassa kirjattu 10 prosenttia, niin yhdessä inhouse-yhtiössä voisi jatkossa olla enintään kymmenen omistajaa, mikäli omistusosuudet olisi jaettu minimiomistusten mukaan.
-Se on epäselvää, mitä sillä 10 prosentin vähimmäisomistuksella ajetaan takaa. Se on ristiriidassa myös osakeyhtiölain kanssa. Tämä muutos tarkoittaisi joko nykyisten inhouse-yhtiöiden pilkkomista tai niiden palveluiden palautumista erityisesti pienille kunnille. Pelkästään tämä muutos toisi merkittäviä lisäkustannuksia, inhouse-yhtiöitä edustavan Kustos ry:n hallituksen puheenjohtaja Lasse Koskivuori toteaa.
Inhouse-yhtiöillä ja niiden tuottamilla palveluilla on ollut merkittävä rooli, kun hyvinvointialueiden toimintaa on käynnistetty ja yhteisiä keskitettyjä tietojärjestelmäratkaisuja on otettu käyttöön.
-Miten hyvinvointialueilta voidaan vaatia miljardiluokan kulukuria, jos nyt hyvällä alulla olevien uusien ratkaisujen rakentaminen ajetaan alas ja muun muassa järjestelmien kilpailutusrumba aloitetaan alusta? Tämä tulisi veronmaksajille todella kalliiksi ja hidastaisi merkittävästi hyvinvointialueiden palveluiden kehittämistä, Koskivuori toteaa.
Mistä pienten kuntia palvelut?
Inhouse-yhtiöitä löytyy tänä päivänä joka lähtöön. Jos inhouse-yhtiöiden pitää lähteä vähentämään radikaalisti omistajiaan, joille se tuottaa palveluja, niin pienillä taloudellisilla resursseilla toimivat pienet kunnat ovat vaaravyöhykkeessä.
-Suurimmassa vaarassa ovat pienet kunnat, jotka ovat ajatelleet toimivansa järkevästi, kun ovat ulkoistaneet esimerkiksi palkkahallinnon inhouse-yhtiöön. Jos toimiva järjestelmä romutetaan, niin heidän pitää ottaa se itselleen takaisin, hankkia työvoimaa asioiden hoitoon ja kilpailuttaa järjestelmät. Se ei varmasti kustannuksia pienennä, Lasse Koskivuori toteaa.
-Ja pitää muistaa, että inhouse-yhtiöt kilpailuttavat tarvittavat hankinnat isoina kokoisuuksina ja kilpailutuksiin voivat kaikki osallistua. Hintataso on tällöin eri, kuin jos jokainen pieni toimija kilpailuttaa saman hankinnan erikseen. Ja voi olla, ettei niihin pienten kuntien kilpailutuksiin saada edes tarjouksia, Koskivuori huomauttaa.
Kustoksen varovaistenkin arvioiden mukaan hallituksen suunnitelmat toisivat julkiseen talouteen satojen miljoonien eurojen lisälaskun kilpailutusten lisääntymisenä ja nykyisten toimivien mallien alasajona ja uusien rakentamisena.
-Tämä ei ole se suunta, mihin julkisessa taloudenpidossa on nyt varaa. Inhouse-yhtiöt on perustettu nimenomaan toiminnan tehostamiseksi ja kustannusten säästämiseksi, Lasse Koskivuori muistuttaa.
Kansanomaisesti sanoen ”inhouse-yhtiöt elävät kuin siat pellossa”. Totuus on se, että lähes kaikki inhouse-yhtiöt ovat olleet tehottomia ja kalliita, toimimattomista ja heikosti toimivista palveluista on kärsitty sairaaloissa, kouluissa ja esimerkiksi kiinteistö-/teknisten palveluiden osalta puhumattamaan näistä IT-rahastusautomaateista.
Jo hallituksen suunnitelma näyttää kolahtaneen arkaan paikkaan.
Valitettavasti hallitusohjelman kirjauksessa näkyy hallituspohja ja tiettyjen puolueiden ilmeisesti pakottava tarve ajaa yksityisten yritysten asiaa. Inhouse-yhtiöt ovat lainsäädännön puitteissa hyvin kustannustehokas ja tasa-arvoistava hankintakanava, joka on säästänyt vuosittain satoja miljoonia veronmaksajien rahoja ja mahdollistanut edes pääosin tasapuolisen neuvotteluaseman sekä kansallisia että kansainvälisiä yrityksiä kohtaan, jotka pyrkivät monissa tilanteissa sanelemaan ehtonsa julkiselle hankintaan tekevälle toimijalle.
Kokemusta on sekä inhouse-yhtiössä, että yksityisen sektorin palveluntarjoajalla työskentelystä. En kovin suurta eroa näe näiden tehokkuudessa, eikä ole yksiselitteistä, että jompi kumpi olisi tehokkaampi. Riippuu kokonaisuudesta, jota asiakas ostaa. Mielestäni ongelman juurisyy on palvelujen ostamisessa ja sen osaamattomuudessa. Inhouse-yhtiöt ovat kasanneet valmiiksi palveluiksi kokonaisuuksia, joita asiakkaan on suht helppo ostaa. Jos asiakkaat ostaisivat näitä erilliskomponentteina ns. vapailta markkinoilta, niin kyllä joissain osioissa voisi varmasti säästää, mutta kokonaisuuden hallinta tulisi ongelmaksi. Markkinoilla on useita itseään innovatiivisiksi toimialan murtajiksi kutsuvia kokemattomia yrityksiä, joilla on hienot nettisivut ja he myyvät kalvoesityksenä asiakkaille moderneja huippuratkaisuja, joiden hinta on houkutteleva. Sitten kun asiakas uskoo tällaista toimittajaa ja upeaa kalvoesitystä lähdetään ottamaan käyttöön, niin paljastuukin karu totuus, ettei kyseisellä toimittajalla ole mitään oikeasti valmista saati sitten kokemusta asiakkaan kaltaisesta organisaatiosta. Sopimus on pahimmillaan hövelisti tehty ja tässä kohtaa alkaa asiakaskohtainen rakentaminen ja asiakkaan kuppaaminen. Toimittaja käyttää surutta hyväksi kaikkea, mitä sopimuksessa ei ole muistettu mainita ja lopputulemana voi olla, että käyttöönottoa pyöritetään muutama vuosi ja toimittajafirma myydään pois, kun on saatu näyttävä liikevaihto ja tulos aikaan. Näiden yritysten tavoite on kuitenkin maksimoida omistajilleen viivan alle jäävät eurot. Riskinä on myös, että toimittaja lähtee ns. rönsyilemään, kun alkuperäistä ostosopimusta ei ole riittävän hyvin tehty ja asiakas saa maksaa, kun ei edes ymmärrä, mitä toimittaja toimittaa.
Jotta tällaiselta vältyttäisi, pitäisi ostaville organisaatioille rekrytoida paljon ihmisiä, jotka osaavat ostaa, ymmärtävät sopimushallinnasta, perehtyvät ostettaviin tuotteisiin ja palveluihin jne. Veikkaan, että tätä työvoimaa ei noin vaan kaikille löydy ja kokonaiskustannus on jotain muuta, kuin miinusmerkkistä nykyiseen verrattuna. On olemassa myös riski, että pelikenttä alkaa ns. pirstaloitua ja toimialakohtaisten standardien prosessien kehitys pysähtyy, kun jokaisella organisaatiolla on omanlaiset ostetut palvelut ja tuotteet.