Jämsän suunnalla hiertää muutkin asiat kuin paperitehtaan lakkautus. Nyt rahaa tarvittaisiin lisää Pihlajalinnan kanssa yhteisesti omistetun Jämsän Terveys Oy:n rahoittamiseen. (Kuva: Ville Miettinen)

Jämsän kaupungin ja Pihlajalinna Terveys Oy:n yhteistyössä on viime vuosina ollut säröjä, joita selvitellään ensi vuoden puolella Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyssä oli osapuolten yhdessä omistaman Jämsän Terveys Oy:n vaatimus mittavasta käyttöpääoman lisäyksestä.

Pihlajalinna Terveys Oy:n toimitusjohtajan ja Jämsän Terveys Oy:n hallituksen puheenjohtajan Joni Aaltosen kaupungille lähettämässä kirjeessä ilmoitetaan, että Jämsän Terveys Oy:n hallitus edellyttää osakassopimuksen mukaisen käyttöpääoman maksua yhtiölle. Kaupungin osuus 6 miljoonan euron lisärahasta on 2 940 000 euroa. Lisärahan tarvetta perustellaan sillä, ettei kaupunki ole suorittanut täyttä maksua yhtiön tuottamista palveluista ja kaupungin nostamalla vahingonkorvauskanteella, joka tietää monen vuoden oikeuskierrettä.

Jämsän kaupungin päättäjät ovat ihmeissään yhtiön lisärahan tarpeesta. Pelkät julkiset tilinpäätöstiedot eivät tätä tarvetta nimittäin tue. Vuosien 2017-2020 välisenä aikana yhtiön yhteen laskettu liikevoitto on ollut noin kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihto on ollut vuosittain noin 75 miljoonaa euroa.

-Siinä se ristiriita justiinsa on. Me halutaan tietää yhtiön todellinen tilanne ja taustat tälle vaatimukselle, toteaa Jämsän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti (sd.).

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Osapuolet perustivat vuonna 2015 Jämsän Terveys Oy:n, josta kaupunki omistaa vajaat 50 prosenttia. Yhteisyritys on syyskuusta 2015 lähtien hoitanut kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palvelut lukuun ottamatta aikuissosiaalityötä, lasten suojelua, vammaispalveluja ja hallintoylilääkärin tehtävää sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden tehtäviä, joita ei voida lain perusteella hoitaa yksityisen palveluntuottajan toimesta.

Palvelut pelaavat

Yhtiökumppaneiden erilaiset näkemykset rahaliikenteestä eivät ole kuntalaisten arjessa näkyneet. 

-Ei se kuntalaisten palveluissa ole näkynyt. Yksi omituisuus onkin siinä, että palvelut pelaavat, mutta muut asiat sitten tökkivät yhtiön suuntaan. Ainahan sote-palveluista joku valittaa, mutta kyllä palvelut hyvällä tolalla ovat olleet, Poti vakuuttaa.

Vääntö rahasta alkoi, kun Jämsä halusi yhtiölle maksettaviin vuosimaksuihin alennusta vuoden 2018 osalta. Kun väki kaupungissa väheni, niin kaupungin taholla tulkittiin tämän tarkoittavan lähes miljoonan euron alennusta vuosimaksuun.

-Siitä vuosimaksun suuruudestahan tämä ristiriita lähti liikkeelle. Me laskimme, että vuosimaksu olisi jopa laskenut, mutta yhtiön mielestä se ei ole osakassopimuksen mukaan edes mahdollista, Jorma Poti ihmettelee.

Käräjäoikeuteen vuoden alussa

Yhtiökumppaneiden riita vuosimaksujen suuruudesta on parhaillaan Keski-Suomen käräjäoikeuden puntaroitavana. Kaupunki hakee 900 000 euron vahingonkorvauksia yhtiöltä yliveloituksen takia. Jämsän Terveys Oy puolestaan on nostanut useita vastakanteita kaupunkia kohtaan ja vailla yli 14 miljoonan euron korvauksia. Asiaan liittyvä valmisteluistunto on jo käyty ja varsinainen asian käsittely on vuorossa vuoden 2022 alussa.

Nyt on kuitenkin ratkottava Jämsän Terveys Oy:n käyttöpääoman tarve. Jämsän kaupunginhallitus päätti edetä asiassa neuvotteluteitse ja selvittää yhtiön kanssa, mistä lisärahan tarve johtuu. Hyvinvointialueet ottavat toiminnan kontolleen vuoden 2023 alussa, eikä lähes kolmen miljoonan euron lisäpanostus tässä vaiheessa saa suuta hymyyn Jämsän suunnalla. Rahalle kun olisi muutakin käyttöä kunnassa.

-Se tarkoittaa sitä, että meidän kumulatiivinen ylijäämä olisi sitten siinä. Meillä on ylijäämää taseessa 3,6 miljoonaa euroa ja jos maksamme tuon vaaditun käyttöpääoman lisäyksen, niin kuntalaisten rahat menevät sitten siinä, Jämsän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti huokaa.

Täydennämme juttua myöhemmin Jämsän Terveys Oy:n enemmistöomistaja Pihlajalinna Terveys Oy:n kommenteilla, mikäli ne saamme.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*