Jämsään haetaan seuraavaksi määräaikaista kaupunginjohtajaa. Kaupunginvaltuusto määritti virkasuhteen pituudeksi seitsemän vuotta. Paikka tuli avoimeksi, kun kaupunginjohtaja Ilkka Salminen irtisanoutui virastaan huhtikuun lopulla.

Eron taustalla olivat Salmisen mukaan näkemyserot kuntapäättäjien kanssa elinvoimatoimialaan liittyen. Reilu viikko ennen eroilmoitusta hänelle oli saatettu tiedoksi aloite kaupunginjohtajan erottamiseksi.

Maanantain kokouksessa oli esillä myös kaupunginjohtajan erosopimukseen liittyvät seikat. Äänin 32-10 valtuusto päätti merkitä jätetyn eroilmoituksen tiedoksi. Kymmenen valtuutettua olisi halunnut palauttaa asian vielä kaupunginhallituksen valmisteluun.

Ilkka Salminen jäi virkavapaalle heti eroilmoituksensa jälkeen, eikä hänellä ole työvelvoitetta. Kaupunki maksaa Salmiselle johtajasopimuksen mukaisen erokorvauksen, joka on seitsemän kuukauden palkkaa vastaava määrä.

Uuden kaupunginjohtajan kelpoisuusehtoina ovat ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta tuloksellisesta johtamisesta. Virka tulee hakuun lähiaikoina.

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*