Pyöräparkki Jyväskylän matkakeskuksen edessä
Kuva: Kati Kankainen, Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin yt-neuvottelut ovat johtaneet riitaisaan työtaisteluun. Tämä näkyy muun muassa lakkoina, jotka ovat aiheuttaneet pieniä muutoksia kaupungin palveluihin kahtena viime perjantaina.

Perjantaina 6. marraskuuta Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) lakkoon osallistui liiton jäseniä koulunkäynninohjaajissa, varhaiskasvatuksessa, liikuntapalveluissa, Kylän Kattauksessa sekä liikenne- ja viherpalveluissa. JHL järjesti lakon myös perjantaina 30. lokakuuta.

Syyksi lakkoihin JHL on ilmoittanut kaupungin yt-neuvottelut, joita se pitää ”teatterina”. Liitto vaatii ”aitoa neuvottelua henkilöstön kanssa” ja syyttää kaupungin säästötoimia lyhytnäköisiksi.

Jyväskylän kaupunki on kiistänyt JHL:n näkemysten paikkansapitävyyden. Kaupungin mukaan kaikki mahdolliset esitetyt henkilöstövaikutteiset toimenpiteet on käyty yt-neuvotteluissa huolellisesti läpi. Paikalla neuvotteluissa on ollut liiton edustajia. Lisäksi henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen esittämät säästötoimenpide-ehdotukset on viety eteenpäin ja niitä käsitellään osana taloustoimikunnan ja sen alaryhmien työtä.

Jyväskylän kaupungin henkilöstöjohtaja Arja Aroheinä pitää tilannetta poikkeuksellisena. Hän korostaa, että kaupungille on kertynyt talouden haasteita jo pidemmältä aikaväliltä.

– Solmukohtien ja pulmien ratkaiseminen vaatisi vuoropuhelua.

Aroheinän mukaan kaupunki on käynyt asioita huolella läpi neuvotteluissa. Kaupunginhallitus käsittelee päättyneitä yt-neuvotteluja kokouksessaan 16. marraskuuta. Osa henkilöstön edustajien ehdotuksista on kokonaisuuksina niin laajoja, että niitä käsitellään myös tulevaisuudessa. Näin on esimerkiksi kaupungin ostopalvelukokonaisuuden kanssa.

– Henkilöstön liikkuvuus on esimerkki, jota molemmat osapuolet esittivät neuvotteluissa, ja johon on kehitettävä toimintamallia joka tapauksessa, Aroheinä sanoo.

Jyväskylän kaupunki aikoo lisäksi pyytää KT Kuntatyönantajaa viemään työtaistelun työtuomioistuimeen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä