Kuva: Ville Miettinen
Kuntarahoitus palkitsi Joensuun vihreänä edelläkävijänä.

Kuntarahoitus on myöntänyt Joensuun kaupungille vihreän edelläkävijän palkinnon.

Palkinto on tunnustus toimijalle, joka on asettanut kunnianhimoisia ympäristötavoitteita ja esimerkillisesti huomioinut ilmaston rakennushankkeissaan, sekä onnistunut tuomaan ympäristöajattelun näkyväksi osaksi asukkaiden arkea.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio luovuttivat palkinnon Joensuun kaupungille keskiviikkona 23. tammikuuta Helsingin Musiikkitalossa.

Kuntasektorin ja sosiaalisen asuntotuotannon rahoitukseen erikoistunut Kuntarahoitus kannustaa palkinnolla kuntia mukaan ilmastotalkoisiin.

– Kunta- ja kaupunkiorganisaatioiden toiminnot ovat perinteisesti olleet siiloutuneita, mutta Joensuussa tinkimätön ympäristöajattelu kulkee läpi kaiken toiminnan. Tämä näkyy kaupunkilaisille ympäristöystävällisinä arjen palveluina, Kuntarahoituksen asiakkuuspäällikkö Rami Erkkilä perustelee Joensuun valintaa palkintotiedotteessa.

Hiilineutraaliksi 2025

Joensuun kaupungin strategiassa ilmasto otetaan huomioon kaikessa kaupungin suunnittelussa ja toiminnassa.

Kaupunki pyrkii hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2025 mennessä.

Uusissa rakennushankkeissa arvioidaan myös ympäristövaikutukset ja kaupungin kilpailutuksista 90 prosentissa on huomioitu ympäristökriteerit.

Joensuu on toteuttanut Kuntarahoituksen vihreällä rahoituksella kuusi uutta rakennushanketta. Niihin kuuluu esimerkiksi uusia päiväkoteja ja kouluja, joissa hyödynnetään vihreää teknologiaa.

Joensuun Karhunmäen ja Nepenmäen kouluissa oppilaat voivat opetella vihreää ajattelua tarkastelemalla koulun energiankulutusta, ilmaisenergian tuottoa ja veden kulutusta reaaliaikaisesta seurantajärjestelmästä.

Kaupungin jatkosuunnitelmissa oppilaat voisivat nähdä myös omien toimiensa vaikutukset sähkön ja veden kulutukseen.

Palkinnoksi ympäristötaidetta

Osana Joensuun vähähiilisyyteen pyrkivää ilmastotyötä kaupunki on aloittanut myös Ilmastokorttelit-hankkeen, johon voivat hakea ympäristökysymyksistä kiinnostuneet asuin-, yritys-, ja muut korttelit.

Hankkeessa kaupunki kokeilee ja kehittää korttelin asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa uusia vihreitä ratkaisuja esimerkiksi pop up-tapahtumilla ja sparrauksella.

Palkinnoksi vihreästä edelläkävijyydestä Kuntarahoitus lahjoittaa Joensuun kaupungille ympäristötaideteoksen näkyvälle paikalle kaupungin ydinkeskustaan.

Teos valmistuu kesällä 2019 Joensuun torin lähettyvillä sijaitsevalle leikkipaikalle kävelykadun varrelle. Kohteen suunnittelusta vastaa luovaan ympäristösuunnitteluun erikoistunut suomalainen Berry Creative.

Vihreistä arvoista on tullut uusi kilpailutekijä, jolla kaupungit houkuttelevat asukkaita ja yrityksiä.

Vihreää julkista rakentamista rahoittava Kuntarahoitus on myöntänyt vihreää rahoitusta vuodesta 2016. Sitä on saanut tähän mennessä 59 eri hanketta, joihin kuuluvat esimerkiksi Tampereen raitiotie ja Länsimetro.

Hämeenkyrö avasi lokakuussa 2018 vihreällä rahoituksella rakennetun koulun, joka on erikoistunut ympäristöopetukseen.

Lue lisää: Hämeenkyrö rakensi ympäristökoulun vihreällä rahalla – näin kunta voi vaikuttaa päästöjen vähentämiseen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä