Joensuu tiedotti tapahtuma- ja toritaksojen viilaamisesta asalinjalla ja huumorilinjalla.

Joensuu on syksyn aikana herättänyt valtakunnallista huomiota tuomalla huumorin vahvasti mukaan kaupungin viralliseen viestintään.

Huumoria esiintyy erityisesti sosiaalisen median kautta tapahtuvassa viestinnässä.

Todellisen supersuosion Joensuu saavutti ns. kuha-meemeillä, eli kuvamanipulaation ja sanaleikin yhdistelmällä, jossa kommentoidaan valtuuston toimintaa, esimerkkinä valtuuston penkkiin laitettu kuha ja teksti ”Päätöksiä voi tehdä kuha on paikalla valtuustossa”.

Sanomalehti Karjalaisen mukaan kuha-meemit tavoittivat peräti 150 000 ihmistä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Joensuun viestintäpäällikön Ville Moilasen mukaan huumorilinjan kokeileminen on osa kaupungin viestinnän kokonaisuudistusta, jossa laitetaan uuteen uskoon kaikki kaupungin viestintävälineet.

– Yksi tavoitteista on lisätä kaupungin tavoittavuutta sosiaalisessa mediassa. Perinteisellä ja virallisella viestinnällä ei somessa tavoita ihmisiä, eivätkä viestit lähde leviämään, Moilanen sanoo Kuntalehdelle.

– Ihmiset jakavat somessa positiivisia tunteita herättäneitä juttuja, siksi päädyimme huumoriin. On toki hyvä muistaa, että nämä huumorijutut ovat vain yksi osa Joensuun some-viestintää. Valtaosa postauksista tehdään ihan asialinjalla.

Tyyli vaihtelee paikan mukaan

Joensuun some-viestintää suunnitellaan pääosin kaupungin viestinnän kolmen hengen porukalla.

– Huumorijutut toteutetaan ihan itse ”purkka ja teippi” -menetelmällä ilman suureellisia videotuotantoyksiköitä. Tarvitaan vain läppäri sekä kuvakäsittely- ja editointiohjelmat, Moilanen kertoo.

Esimerkki yksinkertaisesta huumorin ja asialinjan valinnasta ja toteutuksesta löytyy torstailta 17.12., jolloin Joensuu tiedotti, että kaupunki aikoo alentaa työkyvyttömyyskuluja Kykyloikalla, joka kannustaa työyhteisöjä palauttamaan puolet mahdollisesti säästettävistä työkyvyttömyyden kuluista henkilöstön työhyvinvointitoimintaan.

Kaupungin verkkosivuilla asiasta oli normaali asiallinen tiedote. Kaupungin Facebook-sivulla uutista ryyditettiin loikkavideolla.

Marraskuussa, kun korjausten takia suljettuna ollut Suvanto-silta avattiin jälleen yleisölle Joensuu-päivänä, kaupungin verkkosivuilla oli normaali virallinen tiedote mutta kaupungin Youtube-kanavassa asiaa tarkasteltiin Joensuun versiolla ns. Dimitri-videosta.

Tällä viikolla vauhti on vain kiihtynyt. Videokooste kissojen reaktioista Joensuun valtuuston tämän vuoden viimeiseen kokoukseen on katsottu muutaman päivän aikana 37 000 kertaa.

Toissapäivänä julkaistu hupailu kaupungin päätöksestä luopua mm. tapahtumiin liittyvästä anniskelutaksasta on puolestaan kerännyt Joensuun Facebook-sivulla jo 17 000 katselua. Kaupungin verkkosivuilla asiasta on normaali, virallinen tiedote.

Huumori voi lisätä
asian kiinnostavuutta

Moilasen mielestä huumori sopii hyvin kaupungin viralliseen viestintään, koska huumori ja varsinkin itseironia tuovat kaupungin lähemmäksi kaupunkilaista.

Joensuun tapauksessa valittu linja on tuonut kaupungin lähemmäksi myös muita suomalaisia kuin joensuulaisia.

– Joku kysyi, että voiko hakea Joensuun kannatuskaupunkilaisuutta, kun asuu itse muualla päin Suomea.

– Kaikkea ei tarvitse ottaa jäykästi ja vakavasti, vaikka isojen ja vaikuttavien asioiden äärellä ollaankin. Se tekee byrokratiasta inhimillisempää, Moilanen sanoo.

Hän uskoo, että huumori saa ihmiset myös kiinnostumaan asioista, joista he eivät muuten ehkä tietoa etsisi.

– Mutta mielessä täytyy pitää, että huumori ei sovi aivan kaikkeen kaupungin viestintään. En esimerkiksi voisi kuvitella, että kaupunki vitsailisi päivähoidon leikkauksista tai jonkun koulun sisäilmaongelmista.

Huumoriviestinnästä saatu palaute on ollut enimmäkseen erittäin positiivista.

– Kaupungin organisaation sisältäkin palaute on ollut positiivista, samoin päättäjiltä tullut palaute. Muutamat valtuutetut ovat kuitenkin kertoneet, että eivät ymmärrä tällaista viestintää ja pitäneet sitä jopa sopimattomana.

Huumoriviestintä
on tasapainoilua

Moilasen mielestä juju sosiaalisen median huumoriviestinnässä on siinä, että vitsit ovat niiden näkijöille jo tuttuja.

Samalla on tasapainoiltava naurun ja loukkaamisen rajalla. Huumori on pohjimmiltaan todella vaikea laji, Moilanen myöntää.

– Vaarana on, että tulee loukanneeksi yksittäisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä – joko päättäjien ja virkamiesten tai kaupunkilaisten joukosta.

– Kun tälle tielle lähtee, yleisön odotukset kasvavat koko ajan ja siinä on vaara, että mopo karkaa lapasesta. Tämän välttämiseksi olemme näyttäneet omat huumorijuttumme ennen julkaisua ”ulkopuolisilla kommentaattoreilla” (yleensä puolisoilla) ennen niiden julkaisemista. Jos vaimo näyttää vihreää valoa, voi jutun julkaista muillekin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*