Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen on yksi niistä kuntajohtajista, joita on somesta turha etsiä. Juttu luistaa kasvotusten, mutta Facebook ja Twitter ovat saaneet siivo rauhan.

-Ei siellä voi järkevästi olla yksityishenkilönä. Minun aika ei yksinkertaisesti riitä. Jos sinne lähtee keskustelemaan sähkön siirtohinnoista ihmisten kanssa, niin sinne katoaa lopullisesti, Tolonen perustelee ratkaisuaan.

Kaksi kuntajohtajaa kolmesta (65 %), toimii työroolissaan sosiaalisessa mediassa. Määrä on kasvussa, sillä viime vuonna luku oli 60 prosenttia. Tieto on peräisin vuosittain toteuttavasta Kuntaliiton verkkoviestinnän ja sosiaalisen median käytön kyselystä.

Useimmiten kunnanjohtajat toimivat Twitterissä (48 %) ja Facebookissa (47 %). Myös toiminta Instagramissa (18 %) ja Youtubessa (11 %) on yleistynyt jonkin verran viime vuodesta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Toki Kajaanin ykkösmiehestäkin voi sosiaalisessa mediassa vilauksen nähdä.

-Olen mukana esimerkiksi kaupungin Facebook-sivuille laitettavissa videoissa, mutta itse en ole sinne lähdössä, Jari Tolonen jatkaa.

Juttu ja twiitit lentää

Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala on sen sijaan ahkera sosiaalisen median käyttäjä. Erityisen ahkera hän on Twitterissä ja twiitteja sinkoilee aiheesta ja välillä myös aiheen vierestä.

-Minun mielestä ei voi vetää rajaa sen välille, olenko siellä yksityisenä henkilönä vaiko kunnanjohtajana. Näen Twitterin käytön saman tyyppisenä toimintana kuin kuntalaisen tai edunvalvojan edustajan kohtaamisen, Siltala toteaa.

Twitter on nykyajan markkinapaikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan. Mitä nasakampi viesti, sitä useampi tykkää ja välittää viestin eteenpäin.

-Minä koen niin, että Twitterissä pystyn muistuttamaan ihmisiä tällaisen keskikokoisen kunnan olemassa olosta. Facebookissa tavoittaa sitten paremmin kuntalaisia, kiteyttää Reijo Siltala.

Tunteet piilossa

Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen kertoo toimivansa Twitterissä pääosin kuntajohtajana, mutta twiitteja lähtee myös vapaa-ajalla.

-Kuntajohtajana viestin niistä asioista, joita kulloinkin on valmisteilla. Nostan esiin myös positiivisia asioita ja tapahtumia kunnasta.

Kun samalla profiililla liikenteeseen lähtee viestejä kunnanjohtajana ja yksityisenä henkilönä, niin on syytä olla tarkkana.

-En lähde jakamaan somessa henkilökohtaisia tunteita ja tuntemuksia. Siinä voisi tulla tämä haastava työ entistäkin haastavammaksi, Rahkonen myöntää.

Päivi Rahkonen kokee sosiaalisen median tärkeäksi ja nopeaksi työkaluksi.

-Kun muistellaan takavuosilta perinteisen median kanssa toimimista, niin siinä saattoi kulua viikkokin, ennen kuin saatiin jaettua kuntalaisille tietoa asioista. Sosiaalisen median työkalut mahdollistavat asioiden nopean viestinnän.

Kuntien verkkoviestinnän ja sosiaalisen median käytön selvitys 2020 Kuntaliiton sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hienoa Reijo Siltala! Kyllä sosiaalinen media on myös kuntahallinnon nykyaikaa. Toivoisin myös kuntien luottamushekilöpäättäjien osallistuvan enemmän nettikeskusteluun ja tiedottamiseen esim. Facebookissa. Näin kuntalaiset saisivat enemmän tietoa päätöksien perusteluista ja voisivat ymmärtää kuntatalouden rajallisuuden.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*