Joutsa sai uuden vanhan perusturvalautakunnan. (Kuva: Ville Miettinen)

Joutsassa on kehitetty oma versio ”ikiliikkujasta”. Nimetään tilapäinen valiokunta lautakunnan erottamiseksi, käydään prosessi läpi ja erotetaan lautakunta luottamuspulan takia. Seuraavassa valtuuston kokouksessa sitten valitaan uusi lautakunta, jossa ovat samat jäsenet, kuin potkut saaneessa lautakunnassa.

Näin kävi, kun Joutsan perusturvalautakunnan luottamusta pohdittiin puntaroitiin alkuvuodesta. Juhannuksen alla valtuusto päätti äänin 13-11 lautakunnan erottamisesta. Ja seuraavassa valtuuston kokouksessa eli maanantaina 9.9. valittiin samat ihmiset uudelleen lautakunnan jäseniksi.

Valiokunnan mukaan luottamuspula haittasi lautakunnan työtä, jonka valiokunta toisaalta totesi valtaosin hyväksi. Valiokunta kuvailee perusturvalautakunnan toimintaa ”suurimmalta osin työskentelyltään ongelmattomaksi, hyvin toimivaksi ja yhteistyökykyiseksi”. Käytännössä valiokunta katsoi, että luottamuspula johtui yhden lautakunnan jäsenen toiminnasta.

Yhteistyön sujuvuuteen uskotaan

Vihreiden Kalle Willman tunnustaa avoimesti olleensa se luottamushenkilö, jonka takia koko prosessi lähti liikkeelle. Huonosti valmistellut ja esitellyt asiat aiheuttivat ylimääräisiä kiemuroita ja kokousten venymisiä.

Lautakunnan luotttamusta selvittäneen valiokunnan mukaan luottamuspulan syynä oli lautakunnan jäsenen ”osin uhkaileva ja luottamushenkilölle sopimaton ja epäkunniottava käytös esittelijöitä ja osaa lautakunnan jäsenistä kohtaan” sekä lautakunnan toimintakyvyn rapautuminen pitkäksi venyneiden kokousten ja oikaisupyyntöjen takia.

-Aiemmin ongelmana oli se, että lautakuntaan tulevien asioiden esittelyt olivat surkeita. Ei tuotu mitään vaihtoehtoja, vaan esitettiin yhtä ainoaa mallia päättäjille. En voinut sellaista hyväksyä, Willman kertoo.

Nyt mies uskoo kuitenkin pöydän olevan puhdas ja kunnalliselämän palaavan Joutsassa normaaleihin uomiin. Myös hänet valittiin muiden entisten lautakunnan jäsenten tapaan uudelleen jo kerran menettämälleen luottamusmiespaikalle.

-Eiköhän tämä tästä lähde sujumaan. Meillä on uusi perusturvajohtaja ja hän on kokenut ammattilainen, Kalle Willman toteaa toiveikkaasti.

 

Joutsa erotti perusturvalautakunnan, jonka työtä erottajatkin kiittelevät – kysymys yhden jäsenen aiheuttamasta luottamuspulasta jakoi valtuuston

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Menikö tämä voimassa olevien pykälien mukaan? Mitä tämä tuli maksamaan Joutsan kuntalaisille?

  2. Kyllä antaa melkoisen huonon kuvan verovarojen käytöstä Joutsassa. Hävettää vaikka olenkin ”vain” loma-asukas.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä