Työllistämisehdon sisällyttäminen julkisiin hankintoihin tuo lisää työmahdollisuuksia heikosti työllistyville. (Kuva: Ville Miettinen)

Työllistämisehdon käyttöä julkisissa hankinnoissa ei Suomessa laajamittaisesti sovelleta. THL:n koordinoiman Hankinnoista duunia-hankkeen kokemusten perusteella työllistämisehtoa voisi käyttää laajemminkin julkisia hankintoja kilpailuttaessa.

Hankkeen aikana työllistämisehtoa on sovellettu 55 hankinnassa, joiden avulla vähintään 272 heikossa työmarkkina-asemassa olevaa henkilöä on saanut työ-, oppisopimus- tai työkokeilupaikan. Hankkeessa ovat olleet mukana Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun kaupungit. Hankinnoista 23 kohdistui sote-hankintoihin.

-Helsingissä lähdimme heti alun perin siitä, ettei kyseeseen tule työkokeilupaikka tai palkkatukeen sidottu työllistäminen. Halusimme yritysten tarjoavan ihmisille oikeita työpaikkoja ja maksavan palkat oikealla rahalla, projektisuunnittelija Marko Harapainen Helsingin kaupungilta kertoi.

Tänään järjestettävässä hankkeen loppuseminaarissa pääkaupungin tuloksia esitellyt Harapainen kertoi työllistämisehtoa sovelletun kahdeksassa julkisessa hankinnassa ja työpaikkoja syntyneen 35-70.

-Yritykset ovat suhtautuneet positiivisesti työllistämisehtoihin hankinnoissa. Ehtoja on hankinnoissa kokeiltu erilaisia. Yksinkertaisia tapoja toteuttaa työllistämisehto on ehdoton sopimusehto työllistämisestä tai sitten sen huomioiminen lisälaatukriteerinä. Kunnianhimoisesti olemme kokeilleet myös hankinnoissa ostorajaa, jonka ylittyessä työllistämisehto astuu voimaan, Harapainen kertoo.

Rekrytointi ongelmana

Vaikka heikosti työllistyviä Suomessa on runsain mitoin, niin sopivan työntekijän löytämisessä voi olla omat ongelmansa.

-Yrityksille tarjotaan ehkä väärän tyyppisiä ihmisiä. Silloin ei ole vuoropuhelu TE-toimiston ja yrityksen välillä sujunut toivotusti. Pysyvän työntekijän löytäminen voi olla myös haasteellista. Työntekijä löytyy, mutta jos työ osoittautuu oletettua raskaammaksi, niin hän sitten lopettaa, kertoi Espoon kokemuksista projektisuunnittelija Katri Vuokila.

Hankkeen päätösseminaarissa korostettiin, että työntekijän rekrytointiin kannattaa panostaa. Kun sopiva ihminen löytyy, niin rekrytoinnista hyötyvät kaikki osapuolet.

-Niinkin yksinkertainen asia, kuin kulkuyhteydet, voivat estää työn vastaanottamisen. Rekrytointiin pitää panostaa, sillä hyllystä ei voi työllistämisehtoihin ja yrityksen tarpeeseen sopivaa työntekijää noin vain ottaa, Marko Harapainen muistutti seminaarissa.

Aiheesta lisää THL:n sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä