Vakavan rikosepäilyn takia Jyväskylän kaupunginhallituksesta erotettua Teemu Torssosta ei syytä rikoksesta paljon julkisuutta saaneessa murhayritysjutussa. Torssonen oli pitkään tutkintavankeudessa, kun hänen epäiltiin osallistuneen eduskunta-avustaja Pekka Katajaan (ps.) kohdistuneeseen väkivallantekoon.

Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan syyttämättäjättämispäätös tehtiin, koska näyttöä miestä kohtaan ei löytynyt. Syytteet on sen sijaan nostettu vuonna 1979 syntynyttä tutkintavankeudessa olevaa miestä vastaan. Hän on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Loppukesästä saakka tutkintavankeudessa istunut ja murhayrityksestä epäilty Torssonen kieltäytyi eroamasta kaupunginhallituksen jäsenyydestä ennen syytteen nostamista, joten erottamisasia kiersi valtuuston asettaman tilapäisen valiokunnan kautta valtuustoon. Teemu Torssonen valittiin vuoden 2017 kuntavaaleissa valtuustoon perussuomalaisten riveistä. Hänet erotettiin puolueesta vuonna 2019 ja sen jälkeen hän on toiminut kuntapolitiikassa omassa Jyväskylän hyväksi -ryhmässään.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*