Ilmakuva Jyväskylästä iltavaloissa
Yli 100 000 asukkaan seutukunnat pääsevät MAL-sopimusten piiriin, Jyväskylän kaupunkiseutu yhtenä uusista.

Valtio käynnistää MAL-sopimusneuvottelut kolmen uuden seudun – Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kanssa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti asiasta viime viikolla.

MAL-sopimuksilla vahvistetaan kaupunkiseudun kuntien keskinäistä sekä seudun ja valtion välistä yhteistyötä maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisessa.

Päätöksen myötä kaikki Suomen suuret, yli 100 000 asukkaan kaupungit ovat MAL-sopimusten piirissä. Aiemmin MAL-sopimus on koskenut vain neljää suurinta kaupunkiseutua.

MAL-sopimusten kärkisisältöä ovat erityisesti yhdyskuntarakenteen kestävyyden, kohtuuhintaisen asumisen ja sosiaalisen kestävyyden edistäminen, liikennejärjestelmän toimivuuden sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantaminen.

Jyväskylässä työstetty syksystä lähtien

Jyväskylän seudulla sopimusta on työstetty viime syksystä alkaen.

– Päätös oli mieluinen ja odotusten mukainen. Valtio lähettää meille lähiaikoina ohjeet etenemisestä kuten neuvottelukunnan perustamisesta ja toiminnan organisoitumisesta, kertoi Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-ohjausryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela.

– Me olemme Jyväskylän seudulla valmiina, yhteistyö toimii ja sopimuksen keskeiset ankkurikokonaisuudet on jo hahmotettu, Lumela sanoi.

Jyväskylän kaupunkiseudun tavoite on olla vuonna 2030 edelleen kasvava, 215 000 asukkaan seutu, joka on saavutettavuudeltaan ja tunnettuudeltaan kiinteä osa suurten kaupunkiseutujen verkkoa. Kaupunkiseudulla halutaan panostaa jatkossakin vähähiiliseen rakentamiseen, kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon ja kestävään liikkumiseen.

Tavoitteena on rakentaa liikuntaan ja ulkoiluun kannustavaa elinympäristöä, jossa kevyen liikenteen merkitys korostuu. Yhteissuunnittelua valtion kanssa tarvitaan erityisesti valtatie 4:n suunnittelussa.

Lahden seutu uskoo sopimukseen

Uudessa MAL-sopimuksessa ovat mukana Lahti, Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä ja Orimattila.

-Lahden asema yhtenä Suomen suurista kaupungeista vahvistuu MAL-sopimuksen myötä. Sopimus lisää Lahden seudun kilpailukykyä ja houkuttavuutta investointikohteena. Pystymme myös tarjoamaan täällä tehtyjä ratkaisuja muille kaupungeille, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Suomen viidenneksi suurimmalla kaupunkiseudulla on hyvät edellytykset MAL-sopimukselle. Lahden kaupunkiseudun keskeisenä tavoitteena on kestävä kehitys ja siihen liittyvän liiketoiminnan kehittäminen. Lahden seutu ei aiemmin ole ollut MAL-sopimusten piirissä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä