Markkinaoikeus kumosi tuoreessa päätöksessään Kaarinan liikuntahallin hankintapäätöksen. (Kuva: Ville Miettinen)

Markkinaoikeus on kumonnut Kaarinan kaupungin teknisen lautakunnan syyskuussa 2019 tekemän hankintapäätöksen ja siihen liittyvän hankintaoikaisun, jotka koskivat Valkeavuoren liikuntahallin rakennusurakkaa. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo olisi hankintailmoituksen mukaan ollut 6,9 miljoonaa euroa.

Markkinaoikeuteen hankinnasta valitti Lehto Tilat Oy, jonka mukaan hankinnan voittaneen Peab Oy:n tarjoamassa ratkaisussa oli puutteita paloturvallisuuden ja liikuntahallin monikäyttöisyyden suhteen. Tämän johdosta voittanut tarjous olisi tullut sulkea ulos hankinnasta.

Samaan lopputulokseen tuli myös asiaa pohtinut markkinaoikeus. Paloturvallisuusmääräykset edellyttävät suunnitellun liikuntahallin kokoiseen tilaan sprinklerijärjestelmää.

-Tarjouspyyntöasiakirjoissa on edellä selostetulla tavalla selvästi edellytetty, että hankinnan kohteena oleva rakennus on suunniteltu paloluokkaan P1. Voittaneen tarjoajan tarjousasiakirjoista on käynyt ilmi, että voittaneen tarjoajan tarjoamassa kaksikerroksisessa rakennuksessa ei ole ollut sprinklerijärjestelmää, vaikka tarjouksen mukaisen rakennuksen palo-osasto on ollut pinta-alaltaan yli 2  400 neliömetriä, markkinaoikeus toteaa ratkaisussaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hankintapyyntö ratkaisee

Peab Oy:n hankinnan voittaneessa tarjouksessa ei ollut myöskään mahdollisuutta jakaa tilaa hankintapyynnön mukaisesti kahteen sekä kolmeen yhtä suureen osaan. Markkinaoikeus painotti ratkaisussaan, että tarjoajien tasapuolinen kohtelu on hankintayksikön velvollisuus.

-Sisällöltään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan hankintayksikkö on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi velvollinen sulkemaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen tarjouskilpailusta silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa, tuoreessa ratkaisussa todetaan.

Markkinaoikeuteen päätynyttä hankintasopimusta ei ole allekirjoitettu. Markkinaoikeus kielsi kaupunkia panemasta karille mennyttä hankintasopimusta täytäntöön 300 000 euron sakon uhalla. Kaupunki velvoitettiin maksamaan myös valittajan 7 500 euron oikeudenkäyntikulut.

Sopua yritettiin

Asiassa yritettiin myös neuvotella sopuratkaisua jonka myötä Lehto Tilat Oy olisi vetänyt valituksensa pois markkinaoikeudesta. Sovun myötä valittaja olisi vetänyt valituksensa pois markkinaoikeudesta ja rakennushankkeelle olisi voitu opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikka-avustuksia. Kaupunki puolestaan olisi korvannut valittajan oikeudenkäyntikuluja 10 000 euron verran.

Kalkkiviivoilla sopu kuitenkin kariutui ja osapuolet jäivät odottamaan markkinaoikeuden ratkaisua.

-Liikuntapaikka-avustusten suhteen juna meni jo tämän vuoden osalta. Tekninen lautakunta käsittelee markkinaoikeuden päätöstä tiistain kokouksessa. Ainoa asia, jolla on tässä vaiheessa on enää kiire, on mahdollinen valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Kaarinan tekninen johtaja Jyrki Haapasaari toteaa.

Markkinaoikeuden ratkaisu kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*