Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy palvelee hyvinvointialueilla toimivia luottamushenkilöitä, viranhaltijoita ja työntekijöitä sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kaikki hyvinvointialueet, HUS-yhtymä ja Helsingin kaupunki lähtevät mukaan Kuntaliiton perustamaan uuteen Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:öön.

–Voimme näin ollen jatkossa tarjota edunvalvonnan tukea koko hyvinvointialuekentälle, toteaa Hyvilin toimitusjohtaja Johanna Sorvettula.

Hyvilin osakeanti päättyi 31. maaliskuuta. Kaikki 21 hyvinvointialuetta, HUS ja Helsingin kaupunki tekivät määräaikaan mennessä osakeantipäätöksen ja toimittivat Hyvilille allekirjoitetun merkintäsitoumuksen. Hyvilin hallitus hyväksyi tehdyt osakemerkinnät eilen.

Hyvil neuvoo omistajiaan käytännön kysymyksissä, osallistuu lainsäädännön valmisteluun, tekee vaikuttamistyötä ja ylläpitää verkostoja sekä kotimaassa että EU-tasolla. Se on myös Suomen lääkevahinkokorvausosuuskunnan jäsen.

–Hyvinvointialueilla on tällä hetkellä valtava hallinnollinen taakka, ja me Hyvilissä pyrimme tukemaan heitä kaikin keinoin. Viime viikolla vastasimme yli 30 palvelupyyntöön, ja ne kysymykset eivät ole helppoja, Sorvettula sanoo.

Vuoden vaihteessa aloittaneet hyvinvointialueet kääntyvät Hyvilin puoleen muun muassa muutokseen liittyvissä kysymyksissä, joihin voimaanpanolaki ei anna vastausta. Päänvaivaa aiheuttavat myös esteellisyysasiat ja hallintosääntöön liittyvät tulkinnalliset kysymykset.

–Edunvalvontatyö on nyt erityisen ajankohtaista, kun hallitusneuvottelut ovat käynnistymässä. Meillä on niitä silmällä pitäen tuore esite, joka sisältää hyvinvointialuejohtajien yhteisen viestin hallitusohjelmaan, Sorvettula kertoo.

Hyvinvointialuejohtajat toivovat, että tuleva hallitus ei tee muutoksia hyvinvointialueiden tehtäviin ja turvaa hyvinvointialueiden rahoituksen palveluiden järjestämiseksi. Lisäksi he haluavat, että hallitus kiinnittää huomiota riittävään työvoiman saantiin ja järkevöittää sekä selkeyttää tiedonhallinnan lainsäädäntöä, jotta se tukee alueiden palveluintegraatiota.

Kuntaliitto perusti Hyvil Oy:n viime marraskuussa. Yhtiöön siirtyi vuoden alussa lähes 20 Kuntaliitossa työskennellyttä sote- ja pelastusalan asiantuntijaa. Myös tiedonhallinnan yhteistyöfoorumi AKUSTI ja Pelastustoimen kumppanuusverkosto ovat siirtyneet Kuntaliitosta Hyvilin alaisuuteen.

Juttua on täydennetty Johanna Sorvettulan kommenteilla 4.4. kello 16.53.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä