Puolustusministeri Antti Kaikkonen jätti Tuusulan kaupunginvaltuutetun roolissa valtuustoaloitteen, jossa esitetään pormestarimallista luopumista ja takaisin kunnanjohtaja-malliin palaamista. (Kuva: Laura Kotila/VNK)

Tuusulan kunnanvaltuutettu, puolustusministeri ja kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) esittää pormestarimallin heittämistä romukoppaan Tuusulassa. Kaikkonen jätti asiaa koskevan valtuustoaloitteen maanantaina kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä.

Tuusula siirtyi pormestarimalliin nykyisen vaalikauden alussa vuonna 2017. Kunnalla on valtuustokauden ollut palkattuina pormestari ja kaksi apulaispormestaria.

-Kokeilun tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi. Pormestariohjelman keskeisistä tavoitteista on lipsuttu, eivätkä kuntalaiset tunnu ottaneen pormestarimallia omakseen. Yhden valtuustokauden kokeilun jälkeen onkin aika todeta, että tämä on nähty. Esitämme, että Tuusula palaa normaalin kuntajohtamisen aikaan, Kaikkonen perustelee valtuustoaloitetta.

Kaikkosen blogikirjoituksen mukaan aloitteen takana on koko valtuuston keskiryhmä (kesk+kd+rkp) ja ainakin yksi valtuutettu Tuusulan puolesta -ryhmästä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Isot ratkaisevat läpimenon

Kaikkiaan Tuusulan kunnanvaltuustossa on 51 valtuutettua ja valtuustoaloitteen takana olevista ryhmistä löytyy 8 valtuutettua, kun mukaan lasketaan myös yksittäinen Tuusulan puolesta-ryhmän jäsen. Näin ollen aloitteen läpimenolla ei suuria mahdollisuuksia ole ilman, että myös kunnan suurimmat valtuustoryhmät demarit, kokoomus ja Tuusulan puolesta-ryhmä asettuisivat aloitetta kannattamaan.

Ministeri Kaikkonen näkee pormestarimallin sopivan mahdollisesti joihinkin isompiin kaupunkeihin, mutta vajaan 40 000 asukkaan kunnassa malli ei hänen mukaansa toimi.

-En ole kategorisesti pormestarimallia vastaan, siitä ei ole kysymys, se saattaa joihinkin isoimpiin kaupunkeihin sopiakin. Mutta kotikuntani suhteen en ole siitä tullut vakuuttuneeksi.

-Vaalien jälkeen kunnassa laadittiin pormestariohjelma, jossa asetettiin valtuustokauden toimintasuunnitelma ja tavoitteet. Monilta keskeisiltä osin ohjelman toteuttamisessa epäonnistuttiin. Kunnan taloutta ei saatu tasapainoon, eikä kunnan vetovoimaa kasvuun. Palvelupuolella päädyttiin kunnan kyläkouluverkkoa karsivaan linjaan, Kaikkonen kirjoittaa blogissaan.

Ammattijohtajaa tarvitaan

Pormestarimallin jatkon sijaan Antti Kaikkonen kaivaisi esiin vanhan kunnon kunnanjohtajamallin. Ammattimaiselle kuntajohtamiselle olisi hänen mukaansa Tuusulassakin käyttöä.

-Esitämme, että pormestarimallista luovutaan ja Tuusulan kuntaa johdetaan jatkossa samaan tapaan kuin ylivoimaista valtaosaa Suomen kunnista. Ammattimaisen kuntajohtamisen mallin ovat valinneet myös lähes kaikki Tuusulan kaltaiset kehyskunnat.

-Kun Tuusulan kunnanjohtajan paikka pannaan avoimeen julkiseen hakuun, siihen varmuudella saadaan tukku hyviä hakijoita, joilla on tehtävään vaadittavaa koulutusta, työkokemusta ja näyttöjä, Antti Kaikkonen uskoo tuoreessa blogissaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*