Kainuun sairaalahanke sisältää uudisrakentamista ja vanhan korjaamista.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä eli Kainuun sote hakee sosiaali- ja terveysministeriöltä poikkeuslupaa uuden sairaalan rakentamiseksi.

Uudisrakennus- ja peruskorjaushanke yhdistää Kainuun keskussairaalan ja Kajaanin perusterveydenhuollon toiminnat. Hankkeen suunnittelu on viimeistelyvaiheessa, ja rakentaminen voi käynnistyä vuoden jo tämän vuoden lopussa. Ensimmäisten uusien rakennusosien odotetaan valmistuvan vuoden 2019 aikana.

– Kainuu ei  kilpavarustele, vaan tilat tulevat todelliseen tarpeeseen. Meillä on vuonna 1969 rakennettu keskussairaala, myös pääterveysasema on iäkäs, samoin Lehtikankaan terveysasema. Kaikissa tiloissa on lisäksi sisäilmaongelmaa, ja joudumme toimimaan vuokratiloissa, kertoo Kainuun sote-kuntayhtymän ja Kainuun sairaanhoitopiirin johtaja Maire Ahopelto.

Ahopelto sanoo, että myös pitkien välimatkojen takia Kainuussa tarvitaan oma sairaala.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Seuraava päivystävä keskussairaala on 200 kilometrin päässä, ja jo Kainuun sisällä matka omaan keskussairaalaan vie monilta asiakkailta puolestatoista tunnista kahteen tuntiin. Matka Kuhmon terveyskeskuksesta Oulun keskussairaalaan kestää 3 tuntia 45 minuuttia.

Kainuun soten hallitus merkitsi keskiviikkona tiedoksi uuden sairaalan rakentamista koskevan poikkeusluvan valmistelun. Poikkeuslupahakemus lähtee ministeriöön jo tällä viikolla.

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa sote-rakennusinvestointien rajoittamista koskevan väliaikaisen lain, jonka perusteella kaikki yli viiden miljoonan euron investoinnit vaativat poikkeusluvan. Sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää poikkeusluvan, jos investointi on alueen palvelurakenteen kannalta tarpeellinen ja perusteltu palvelujen saatavuuden turvaamiseksi.

Kainuun uusi sairaala koostuu saneerattavasta nykyisestä päivystysrakennuksesta, uudesta päärakennuksesta ja uudesta logistiikkaterminaalista. Rakennettavaa alaa on yhteensä noin 46 000 neliötä.

Raakentamisen kustannus on 135 miljoonaa euroa. Summa sisältää kiinteät sairaalalaitteet.

 

Juttua muutettu 25.8. klo 23.15: lisätty Maire Ahopellon kommentit.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*