Enemmän kuin joka viidennes Kainuun keskussairaalan synnyttäjistä tuli viime vuonna maakunnan rajojen ulkopuolelta. (Kuva: Pekka Moliis)

Jo yli viidennes Kainuun keskussairaalan synnyttäjistä tulee oman maakunnan ulkopuolelta. Viime vuonna synnytyksiä kirjattiin 574, joista 120 synnyttäjää ei asunut Kainuussa. Synnyttäjiä Kajaaniin saapuu etenkin synnytyksensä menettäneen Oulaskankaan sairaalan alueelta Oulun läänin eteläosasta, Koillismaalta, Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.

-120 ulkopuolista synnyttäjää on suurin määrä meidän historiassa. Kainuulaisten osuus synnytyksissä on tipahtanut, mutta olemme saaneet sitä paikattua maakunnan ulkopuolelta tulevilla asiakkailla.

-Meidän valttimme on ollut perhekeskeisyys. Pienuus on mahdollistanut sen, että voimme toimia isoja yksiköitä paremmin koko perheen ehdoilla, naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Ritva Keravuo kertoo.

Kätilöt markkinoimassa

Tärkeällä sijalla Kainuun keskussairaalan suosion nousussa synnyttäjien keskuudessa on ollut synnytysosaston henkilökunnan tekemä markkinointityö naapurimaakunnissa.

-Meidän kätilöt heräsivät nykytilanteeseen ensimmäisenä. He ovat jo 5-6 vuotta kiertäneet maakunnan ulkopuolella esittelemässä toimintaamme. Ilman sitä työtä emme olisi tässä, Keravuo tunnustaa.

Ylilääkäri Ritva Keravuo

Toimiva synnytysosasto on äärimmäisen tärkeä keskussairaalan tulevaisuuden kannalta.

-Jos synnytyksiä ei sairaalassa ole, niin sitten loppuu moni muukin päivystystoiminta. Tämä asia on tiedostettu hyvin meidän talossa ja yhteistyö eri erikoissairaanhoidon erikoisalojen kanssa on tiivistä, Ritva Keravuo kehaisee.

Uudet tilat ensi viikolla

Ensi keskiviikosta alkaen Kainuun keskussairaalan synnytysosasto pääsee aloittamaan uudessa sairaalassa. Perhekeskeinen toimintamalli on luonnollisesti toiminnan ydin myös uusissa tiloissa. Asiakkaita ja heidän perheitään tullaan hemmottelemaan ja hoitamaan monipuolisesti.

-Täällä on kaikki muu synnytykseen tarvittava paitsi savusauna, ylilääkäri Jukka Juvonen lohkaisee.

Uuden synnytysosaston uskotaan lisäävän entisestään kiinnostusta Kainuussa synnyttämistä kohtaan.

-Kyllä minä uskon, että synnytysten määrä tulee kasvamaan uusien tilojen myötä. Uutena alueena Iisalmen seudulla on kiinnostuttu synnyttämisestä Kajaanissa, Ritva Keravuo toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Otsikkoon olisi varmasti löytynyt jokin asiallisempi sana kuin hyvin negatiivissävytteinen ”kahmii”. Onko tarkoitus vähätellä?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä