Kainuun malli tuo väitettyä vähemmän säästöjä

Kainuun hallintokokeilu ei ole merkittävästi vähentänyt sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvua, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tuore tutkimus.

Julkaistu Muokattu

Kahdeksan Kainuun kuntaa on osallistunut kokeiluun, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut hoidetaan maakunnallisesti. Toisaalta kokeilu ei ole myöskään lisännyt menoja, tutkimuksessa muistutetaan.

Julkisuudessa on esitetty tietoja, joiden mukaan Kainuun malli on merkittävästi hillinnyt Kainuun menojen kasvua. VATT:n tutkimustulokset vähintäänkin puolittavat hallintokokeilun aiemmin arvioidut kustannussäästöt. Aiemmissa arvioinneissa Kainuun hallintokokeilun vertailukohtana on käytetty koko maata.

VATT:n tutkimuksessa Kainuuta verrattiin mahdollisimman samanlaisiin maakuntiin. Vertailuryhmään kuuluivat sosiaali- ja terveydenhuollon menojen osalta Päijät-Häme, Pohjois-Savo, Keski-Pohjanmaa ja Lappi.

Vertailuryhmä valittiin monien taustatekijöiden perusteella, ja VATT:n tutkimus osoittaa, että tämä maakuntien ryhmä on arviolle selkeästi parempi lähtökohta kuin koko maan keskiarvo.

– Kustannusvaikutuksista huolimatta Kainuun kokeilu on tärkeä, sillä sen avulla on saatu arvokasta tietoa uudesta toimintamallista, muistuttavat VATT:n tutkimuksen tehneet johtava ekonomisti Kari Hämäläinen ja tutkimusjohtaja Antti Moisio.

(KL)

VATT: Kainuun hallintokokeilulla saadut kustannussäästöt väitettyä pienempiä

Powered by Labrador CMS