Kainuussa onnistuttiin taittamaan sote-menojen toimintakulujen kasvu. Mutta tarkan euron aika jatkuu tulevaisuudessakin, sillä alijäämää kertyi 2,7 miljoonaa euroa.

Tiukka taloudenpito taittoi Kainuussa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakulujen kasvun. Kasvua kirjattiin edellisen vuoden tilanteeseen verrattuna 3,6 prosenttia, kun tavoitteena oli selvitä neljän prosentin kasvulla. Vuotta aiemmin toimintakulut olivat kasvaneet 4,4 prosenttia.

Toimintakulujen kasvun taittumisesta huolimatta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toimintavuoden 2015 alijäämäksi kertyi 2,7 miljoonaa euroa, jonka Kainuun sotessa mukana olevat kunnat maksavat kuntayhtymälle. Alun perin talousarvio oli neljä miljoonaa euroa alijäämäinen, mutta tulosta saatiin vuoden mittaan kirittyä laskettua paremmaksi.

Henkilöstökulut alittuivat 1,9 miljoonalla eurolla, muut toimintakulut 1,8 miljoonalla ja vuokrat 1,5 miljoonalla. Aineiden ja tarvikkeiden hankinnat alittuivat budjetoituun verrattuna noin miljoonalla eurolla. Sen sijaan asiakaspalvelujen ostoissa ja erikoissairaanhoidossa budjettiraamit paukkuivat.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä