”Kauneimpina muistoina jäävät mieleen mukavat kohtaamiset läheisten ihmisten kanssa, eivät suuret suoritukset”

Työt yritän saada sellaiseen kuntoon, että ne eivät pyöri kesällä mielessä. Kuva: Pekka Tölli
Kuntalehden kesälomalla-sarja alkaa tänään. Ensimmäisessä jaksossa Mehiläisen johtava organisaatiopsykologi, tietokirjailija Pekka Tölli kertoo lomasuunnitelmistaan. Myös psykologi tunnustaa tietävänsä, mitä tarkoittaa lomastressi.
1) Miten valmistaudut kesälomaasi?
– Käyn puolison kanssa läpi, mitä haluamme puuhailla ja myös miten haluamme vain olla. Olen huomannut, että on hyvä konkretisoida toiveet, etten yritä ahtaa kaikkea mahdollista muutamaan viikkoon – ja sitten ahdistua ja pettyä. Teemme yleensä jonkun reissun Suomessa tai ulkomailla ja iso osa kesään valmistautumistani onkin tämän reissun suunnittelu ja fiilistely.
– Työt yritän saada sellaiseen kuntoon, että ne eivät pyöri kesällä mielessä ja tiedän suunnilleen mihin keskittyä, kun palaan.
2) Miten ja missä vietät kesälomaasi? Onko jokin erityinen kesähetki, jota odotat?
– Tykkäämme olla sekä kotona Helsingissä että molempien vanhempien luona. Nautimme ulkoilusta pyöräillen, kävellen ja kesäisestä luonnosta nauttien. Tänä kesänä menemme viikoksi Etelä-Norjaan vuorille ja vuonoille vaeltamaan. Odotan erityisesti sitä tunnetta, kun katsoo vuoren rinteellä istuen avaraa, hiljaista maisemaa, keho on kiipeämisestä väsynyt ja mieli levollinen.
– Tänä kesänä otan aikaa myös seuraavan kirjani kirjoittamiseen ja sitäkin odotan innolla.
3) Liittyykö lomailuun myös stressin hetkiä?
– Kyllä vain. Jo ennen lomaa stressaan sitä, miten saan kaiken pakettiin. Lomalla alkupuolella stressaan, osaanko rentoutua ja nauttia tarpeeksi. Loman puolivälin jälkeen stressaan, ehdinkö sittenkään kaikkea mitä haluaisin tehdä ja onko minulla niin mahtavaa kuin etukäteen haaveilin. Vaikka psykologina tiedän miten kannattaisi toimia, ei se ole niin helppoa. Olen luonteeltani utelias maksimoija, eli haluaisin ehtiä ja nähdä paljon kaikkea. Toiveista luopuminen tekee kipeää. Jälkikäteen kuitenkin tajuan, että kauneimpina muistoina jäävät mieleen mukavat kohtaamiset läheisten ihmisten kanssa, eivät suuret suoritukset.
4) Mikä on sopivan pituinen loma?
– Olen kokeillut erilaisia vaihtoehtoja ja huomannut, että minulle parhaiten toimii 3-4 viikon loma parissa pätkässä. Siinä ehtii irrottautua riittävästi ja myös viikon parin työpätkä on yllättävän kiva: tykkään hoitaa kesällä rauhallista ja syvää ajattelua vaativia töitä, jotka onnistuvat parhaiten, kun kalenteri on kokouksista vapaa.
5) Onko sinulla tapana valmistautua seuraavaan ”syyskauteen” jollakin tietyllä tavalla?
– Käyn ennen lomaa tai viimeistään loman jälkeen läpi vuoden tavoitteet ja edistymisen niiden suhteen, sekä tärkeimmät muistiinpanoni ja havaintoni kevään ajalta. Yritän rakentaa tästä kokonaiskuvan, joka arjen tohinassa tahtoo jäädä pirstaleiseksi. Usein huomaan, miten paljon kevään aikana ehtii tapahtua ja myös miten monta odottamatonta juttua agendalle tulee. Tämä auttaa asettamaan fokuksen ja odotukset syksyä kohtaan realistisemmiksi ja keskittymään olennaiseen.
– Yleensä suunnittelen syksyyn myös yhden tai kaksi lyhyempää hengähdyshetkeä. Syksy on usein intensiivinen ja yllättävän lyhyt, joulukuu yllättää aina kuin ensilumi autoilijan.
tervehdys, Pekka – et sentään Ulko-Hebrideille sisätöihin lomalla aatellut mennä? Tai, Kannonkosken paikallislehteen kesätoimittajaksi uusia kokemuksia keräämään, vuoden päästä heinäkuun lopulla olisi sinulla taas työkomennus syntymäpäivien dokumentoijana. Leppoisaa lomaa teille Iin 650+1 liikenneympyröistä.
Mukavaa ja voimaannuttavaa lomaa sinulle puolisoineen.
Seuraavaa kirjaa odotellen
Toivoopi tätsy