Arkistokuva: Ville Miettinen
Vappuna 2011 vielä marssittiin.

Suomalaisten vappuperinteisiin kuuluvat esimerkiksi puistoihin kerääntyminen, vappukulkueet ja lakitukset. Jouluna ollaan kotona, juhannuksena mökillä, mutta vappuna, keräännytään kaupungille. Vappu on Suomen aidoin karnevaalijuhla, eli kauhistus turvavälien aikana.

Kaupungit ovat tiedostaneet vappuun liittyvän uhan: pisaratartunnan, jolle juhlarieha on täydellinen paikka levitä. Siksi vappujärjestelyt kaupungin eri toimialoilla ovat poikenneet aiemmista vuosista selvästi.

Monet perinteiset velvollisuudet ovat väistyneet. Kaupunkien ei tarvitse nyt vastata suurten yleisötapahtumien turvallisuudesta, sujuvuudesta ja hygieniasta. Esimerkiksi Turku ei toimita puistoihin roskakoreja, bajamajoja tai jätelavoja, kuten aiempina vuosina.

Sen sijaan kaupunkien tehtävänä on ollut vastata aivan uudenlaisista juhlavalmisteluista. Tämä on vaatinut ennen kaikkea viestintää ja virtuaalitapahtumien järjestelyä.

Kaupunkien viesti: pysy kotona

Kaupunkien vappuviesti tiivistyy Hämeen poliisin twiittaamaan poliisien kolmen kohdan ohjelistaan: pysy kotona, vietä virtuaalivappu ja vältä lähikontakteja kodin ulkopuolella. Poliisi valvoo varsinaisten turvallisuusjärjestelyjen toteutumisesta, kuten siitä, ettei kokoontumisrajoituksia rikota.

Poliisilla on kuitenkin muitakin töitä kuin puistokarkeloiden valvonta. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Komisario Hannu Väänänen muistuttaakin Espoon kaupungin tiedotteessa, että vaikka poliisi hoitaa sille poikkeusoloissa kuuluvat tehtävät, se priorisoi kiireellisten hälytystehtävien hoitamista.

– Olisi hienoa, että tunnelma ja kevään ilonpito säilyisivät sillä asteella, että viranomaisia ei tarvitsisi kutsua paikalle. Kaveri on yhä kaveri, vaikka sitten videoetäyhteydellä tai kahden metrin päästä, Väänänen sanoo.

https://twitter.com/L_S_poliisi/status/1255400775980855296

Kaupungit ovat käyttäneet monia keinoja saadakseen vappuviestin perille ja kaupunkilaiset pysymään kodeissansa. Viestintään on panostettu sekä verkossa että fyysisissä tiloissa. Esimerkiksi Oulussa kaupunki on asettanut kaupunkilaisten tyypilliselle kokoontumispaikoille, kuten puistoihin infotauluja, jotka muistuttavat kokoontumisrajoituksista.

Verkkoviestintä on ollut monisävyistä. Kaupunginjohtajat, terveydenhoidon ja pelastusalan ammattilaiset ovat vedonneett kaupunkilaisiin vakavin sanoin. Esimerkiksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori muistutti tiedotustilaisuudessaan, että kaikkien on kannettava poikkeusoloissa vastuunsa.

Toisaalta välillä on käytetty myös huumoria. Riemastusta sosiaalisessa mediassa on saanut aikaiseksi esimerkiksi Oulun poliisin kannanotto vappukokoontumisiin. Oulun poliisi julkaisi valokuvan, joka mukailee Albert Edelfeltin maalausta vuodelta 1887. Kirkonmäelle sijoittuvassa asetelmassa on kuitenkin Ruokolahden eikkojen sijaan Oulun poliisit, jotka toivotat, että vappuna torille ei kokoonny kukaan.

Vappuperinteistä digimuistoiseen vappuun

Tänä vuonna ei ole vappumarsseja, vappupinikejä eikä vapputoreja. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori korostikin, että fyysisessä Helsingissä ei tapahdu vappuna mitään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vappu olisi peruttu. Se on vain siirtynyt nettiin.

Monien kaupunkien virtuaalinen vappuohjelma on erittäin monipuolinen. Lahden kaupungin vappu on tänä vuonna ”digimuistoinen”, Vapaavuori taas kehotti helsinkiläisiä viettämään ”maailman parasta etävappua”.

Sisäministeriö ja poliisi ovat puolestaan käynnistäneet #virtuaalivappu-kampanjan, joka kannustaa ihmisiä viettämään vappua perinteistä poiketen verkossa ja kokoontumisrajoituksia noudattaen.

Nettivappu on erityisen monipuolinen, sillä käytännössä kuka vain voi osallistua yhden päivän aikana vaikka useamman kaupungin nettivappuun. Erilaisesta ohjelmasta ovat vastanneet esimerkiksi kaupunkien liikuntapalvelut, kirjastot, nuoriotalot ja kulttuuriala.

Ohjelmanumeroita on pitkin päivää sekä aattona että vappupäivänä ja niiden toteuttamisessa hyödynnetään sosiaalisen median kanavia, kuten Facebookkia, Instagramia ja Tiktokia. Esimerkiksi Turun liikuntapalvelut järjestää vappujumpan heti vappuaaton aamuna Impivaarin uimahallin Facebook-sivun livelähetyksen kautta. Seikkailupuiston etätaidepajassa pääsee puolestaan rakentamaan vappueläimen kotoa löytyvistä materiaaleista.

Monipuolista kulttuuriohjelmaa ovat järjestäneet myös kulttuurilaitokset. Lahdessa museot järjestävät olutvisan ja vappukirkon ja Kaupunginteatteri viettää vappua satujen ja viisausten parissa. Myös konsertteja on paljon JVG:stä Tapiolan sinfoniettaan.

Huolimatta tapahtumien kirjosta ja siitä, että nettivappu ei ole sidoksissa fyysiseen sijaintiin, kaupungit ovat halunneet pitää etävapussa kiinni myös omista perinteistään. Tätä korosti esimerkiksi tuottaja Teemu Laasonen Joensuun kaupungilta.

Joensuun vappuna nähdään tänäkin vuonna vanhojen autojen kulkue, piknikkonsertti, vappupuheet ja seppeleenlaskut. Erona on, että tapahtumia seurataan kotoa käsin.

– Vaikka joudumme verkon kautta vappua viettämään, Joensuun vapun tekevät silti perinteikkäät toimijat, Laasonen sanoo.

Ylioppilaskuntien toteuttamat lakitukset kuuluvat nekin keskeisesti monien kaupunkien perinteisiin. Lakituksista ei ole luovuttu, vaan esimerkiksi Helsingissä Havis Amanda saa tänäkin vuonna lakkinsa. Lakitus tapahtuu kuitenkin virtuaalisesti, eikä ihmismeren ympäröimänä.

Pitääkseen juhlijat poissa Haavis Amandan luota, kaupunkin on pystyttänyt patsaan eteen kyltin, jonka huomaamiselta ei voi välttyä.

Digitaalisuus tuo turvavälin lisäksi vanhoihin perinteisiin myös uusia raikkaita näkökulmia. Esimerkiksi Havis Amandan lakitukseen yhdistyy tänä vuonna lyhyt poikkitieteellinen performanssi.

Teoksen taiteellisesta toteutuksesta vastaa Taideyliopisto, joka järjestää virtuaalisen lakituksen yhteistyössä Helsingin kaupungin ja VR-studio Zoanin kanssa. Ilmastokriisistä innoituksensa saanut performanssi on monikielinen ylistys luonnolle.

LUE MYÖS:

Nuorisotyö jalkautuu vapuksi – ”nuoret kaipaavat jo sosiaalisia kontakteja”

Brunssi peruttu, mutta kaikki kiva ei ole kielletty – Kuntajohtajien vapputervehdykset rohkaisevat vastuulliseen ilonpitoon

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä