Keijo Leppänen paljastaa vaikuttavan esiintymisen salat – ”Se ei tule sormia napsauttamalla”

Suomalaisille MTV:n uutisankkurina tutuksi tullut Keijo Leppänen nauttii edelleen esiintymisestä, vaikka hän jäi eläkkeelle uutisankkurin työstä vuosi sitten.

Nauru oli yleisöllä herkässä Keijo Leppäsen sanaillessa tavaramerkkinsä mukaisella linjalla, asiallisesti mutta rennosti. Kuva: Jouni Lampinen
Julkaistu Muokattu

Yrittäjä, juontaja ja kouluttaja Keijo Leppänen tietää, millaista on vaikuttava esiintyminen.

Tästä aiheesta ex-ankkuri ja Kuntalehden päätoimittaja Tiina Ojutkangas keskustelivat yleisön iloksi ja hyödyksi Kuntamarkkinoilla Helsingissä.

Leppänen ihastutti tilannetajullaan ja painotti, että hän ei suinkaan kaikkea keksi suoraan lennosta yleisölle puhuessaan.

– En usko, että on hyvää esiintymistä ilman käsikirjoitusta.

Sanasta sanaan ei kannata suunnitella esiintymistään.

– Se on huonoa, jos puhutte paperista ja vain otsa näkyy yleisölle.

Esiintymisensä pääkohdat voi kirjoittaa lyhyesti paperille tai vaikka ranteeseen, Leppänen neuvoi.

Ujo poika

Oletko synnynnäinen esiintyjä vai onko sitä pitänyt opetella ja millä tavalla?

– Voi kunpa tietäisitte, kuinka ujo poika olin, Leppänen vastasi Kuntalehden päätoimittajan kysymykseen.

– En ollut sillä tavalla huono esiintyjä, että olen ollut aina jotenkin nopea sanomaan jotakin. Mutta missään tapauksessa en ole ollut lähtökohtaisesti hyvä esiintyjä.

Leppänen on oppinut esiintymään toistojen kautta. Aluksi sanomalehtityössä viihtynyt Leppänen eteni verrattain myöhään työpaikkaan, josta hänet parhaiten tunnetaan.

– Pääsin 33-vuotiaana kesätoimittajana Maikkarille. Sen jälkeen minulle tarjoutui aika pian mahdollisuus ensimmäisiin ruututöihin. Se oli hirveä jännityksen ja puolipaniikin paikka.

– Jos olisin ollut vähän vanhempi, en olisi enää uskaltanut aloittaa. 33 oli vielä hyvä ikä, otin riskin.

”Hyvä olla kaksi asiaa”

Asiansa Keijo Leppänen kiteyttää mielellään tiiviiseen pakettiin.

– Suosin (Suomen tasavallan presidentti Alexander) Stubbin kolmen pointin mallia.

Leppänen kertoi kolme keskeisintä sanaa esiintymisen kannalta.

– Ei ole hyvää esiintymistä ilman intoa. Pitää olla jämäkkä ja innokas esiintymisessä.

Rentous oli toinen sana, jonka Leppänen kirjoitti yleisölle nähtäväksi.

– Välttäkää täydellisesti pönötys ja maksimoikaa rentous. Te kysytte, että millä konstilla se rentous tehdään. Se ei tule sormia napsauttamalla, että nyt alan olla rento.

– Yksi hyvä konsti siihen on jokaisen puheenvuoron yhteydessä ja alkupuolella, että naurahdatte vähän itsellenne. Kerrotte jonkin onnettoman sattumuksen, ei sellaista, joka kohdistuu yleisöön, vaan itseenne.

Ja lopuksi oli kolmannen sanan aika.

– Viimeinen sana tässä pyhäkoulussa on rohkeus. Suuresti kunnioittamani, edesmennyt presidentti Mauno Koivisto sanoi, että kun ihminen nousee jotain sanomaan, niin olisi hyvä olla kaksi asiaa: jotain sanottavaa ja kyky sanoa.

– Kun nousette esiintymään, niin tehkää se rohkeammin kuin valmisteluvaiheessa ajattelitte. Eli ei siis itseään pienentäen, vaan kasvattaen.

Esiintymisen rohkeudesta puhuttaessa on huomioitava sekä sisällöllinen rohkeus että ilmaisullinen rohkeus, Leppänen jatkoi.

Leppänen ei kirjoittanut kolmea sanaa sattumanvaraisessa järjestyksessä yleisön nähtäväksi.

– Pistäisin itse ne tuohon järjestykseen. Into on tärkeintä, rentous ja rohkeus tulee perässä. Mutta, voitte laittaa ne muihinkin järjestyksiin. Ja jos yhtä noista on tosi paljon, niin kahta muuta saa olla hiukan vähemmän.

Kuntalehden päätoimittaja Tiina Ojutkangas ja yrittäjä Keijo Leppänen keskustelivat vaikuttavasta esiintymisestä tämän vuoden Kuntamarkkinoilla.

Huumorissa on voimaa

Tiina Ojutkangas kysyi Keijo Leppäseltä huumorin merkityksestä esiintymisen kannalta.

– Kyllähän huumorilla on esiintymisessä aivan valtava merkitys. Jokainen esiintyjä, joka jonkinlaisen yleisön edessä operoi, toivoo, että yleisö lähtisi jollain tavalla mukaan. Mitkä ovat sitten ne keinot, joilla yleisön voi saada mukaan?

– Juurikin käyttämällä huumoria. Toinen on tietysti mykistämällä yleisö sitten asiantuntijuudella tai jollain aivan poikkeuksellisella oivalluksella. Nämä jälkimmäiset, jotka viimeiseksi sanoin, ne tulee enemmän tiedeyhteisön puolelta.

Tavanomaisissa työtehtävissä, jos pystyy saamaan huumoria mukaan esiintymiseen, niin siinä on voimaa, Leppänen summaa.

  • Syntynyt Virtain Kurjenkylässä, pohjoisella Pirkanmaalla.
  • Valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta, pääaineena poliittinen historia.
  • Työskennellyt Ruotuväessä, Aamulehdessä, Ilkassa, Uudessa Suomessa sekä MTV:n uutisissa.
  • Maikkarin uutisissa ankkurina yli 9 000 uutislähetyksessä.
  • Kirjoittanut yhdeksän kirjaa.
  • Pelaa tennistä, pyöräilee sähköllä ja viihtyy jäähalleissa.
  • Tunnetaan lempinimellä Keke.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS