Mitä sotesta oikein syntyy? Emeritiusprofessori Martti Kekomäki ei usko homman toimivan toivotusti. (Kuva: Seppo Haavisto)

Jo aiemmin hallituksen sote-uudistusta suorin sanoin kritisoinut emeritiusprofessori Martti Kekomäki ei pitänyt kynttilää vakan alla vieraillessaan Oulussa järjestetyillä Pohjolan Lääkäripäivillä. Oulu-lehden haastattelussa Kekomäki manasi sitä, kuinka hänet on liitetty sosiaalisessa mediassa pääministeri Juha Sipilän neuvonantajaksi sosiaalisessa mediassa.

-Kiusallisinta on se, kun somesta tai Googlesta katsottaessa minä olen kuulemma Juha Sipilän neuvonantaja. Sen verran voin sanoa, että ainakaan tällaista soppaa en ole Sipilälle ikinä syöttänyt, Kekomäki vakuutti Oulussa.

Helsingin yliopiston terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon entinen professori ei usko hallituksen esittämän sote-mallin toimivan käytännössä.

-Sinne on kopioitu täysin epäonnistuneesta Tukholman kokeilusta malli, jossa on kilpailua perusterveydenhuollossa, kaikki saavat palveluita, jonot häviävät, yksittäiskustannukset putoavat ja kokonaiskustannukset räjähtävät käsiin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Jono siirtyy terveyskeskuksen ovelta sairaalan ovelle. Se teki Tukholmassa puolitoista miljardia kruunua yhtenä ainoana vuonna, minkä olisi voinut etukäteenkin arvata, että näinhän tässä käy, Martti Kekomäki lateli.

Haastattelu kokonaisuudessaan Oulu-lehdessä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*