Toimeentulotuen siirtäminen kunnilta Kelalle on epäonnistunut pahoin. Kelan hakemuskäsittelyn ruuhkautuminen on kääntänyt Kelan katseet kohti kuntia. Nyt tarvitaan hätäapua ja opastusta toimeentulotukiasiakkaille ja työntekijöitäkin kaivataan lainaan.

Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen on lähettänyt kunnille harvinaislaatuisen avunpyynnön tilanteen selvittämiseksi. Viestissä muistetaan kunnan voivan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi, vaikka Kela ei olisi tehnyt päätöstä perustoimeentulotuesta.

-Tämä säännös antaa kunnille mahdollisuuden toimia myös ilman Kelan päätöstä kaikissa kiireellisissä tilanteissa. Säännös on tarkoitettu sovellettavaksi asiakkaiden akuuteissa tilanteissa, jotka eivät voi odottaa Kelan palveluiden aukioloa. Säännös ei kuitenkaan estä soveltamasta sitä myös muissa kiireellisissä tilanteissa. Nopeutettua menettelyä tulisi soveltaa erityisesti nyt, kun perustoimeentulotuen siirtyminen Kelaan on vasta toteutunut ja kaikki käytännöt eivät toimi vielä parhaalla mahdollisella tavalla, Elli Aaltosen allekirjoittamassa avunpyynnössä todetaan.

Työntekijöitä halutaan lainata

Kansaneläkelaitos on rekrytoinut väkeä perustoimeentulotehtävien hoitoon, mutta kädet eivät riitä. Nyt apua toivotaan kuntien viranhaltijoista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Samalla esitämme kunnille selvitettäväksi, voiko kunnastanne siirtää kunnallisia viranhaltijoita suostumuksen mukaisesti tilapäisesti sovitun määräajan työskentelemään Kelan perustoimeentulotuen tehtäviin. Mikäli menettely on kuntanne kohdalla mahdollinen, Kelan kanssa sovittaisiin tarkemmin Kelan maksamat korvaukset kuntatyönantajalle ja muut menettelytavat, avunpyynnössä todetaan.

Mikäli kunnista apua hakemusruuhkaan purkuun irtoaa, niin Kelan kirjeessä pyydetään ottamaan pikaisesti yhteyttä etuusjohtaja Anne Neimalaan.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kommentoin Kelan huuto kunnile artikkelia.
    Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelijoiden olisi pitänyt panna stoppi hallituksen ja eduskunnan poliittiselle tahdolle siirtää kelalle liikaa tehtäviä ja vieläpä monia erilaisia tehtäviä. Ei kukaan ihminen eli kelan virkailija pysty tekemään vähän väliä erilaisia päätöksiä, eli siirtymään muutamien minuuttien aikana tehtävästä erilaiseen toiseen tehtävään ja taas heti erilaiseen kolmanteen tehtävään. Siinä menee aikaa. Se on nyt todistettu, ja onhan tämä moninaisuuden ongelma nähty valtioneuvoston lainvalmistelussakin.
    Kela pitää jakaa moneen eri virastoon ja kullekin omat tehtäväkokonaisuudet. Siten homma saadaan toimimaan.
    Sama moninaisuuden uhka on uudessa sotessa. Tehtävät pitää olla riittävän samanlaisia, että niistä pystyy selviytymään nopeassa tahdissa.

  2. Juuri tämän sotkun takia on aika monen ihmisen elämän peruspilarit horjuneet todella pahasti kun päätöstä ei kuulu puhumattakaan rahasta tilille. Juuri tänään, kuun viimeisenä päivänä pitäisi olla rahaa maksaa vuokra, sähkölasku ja muut välttämättömät maksut. Sitten pitäisi keksiä myös millä elää tulevan kuukauden ihan vain siksi, että kela ei ole varautunut siirtoon kunnolla. Ei ole kovin toivoa antavaa, jos ruuhkan purku tapahtuu kesään mennessä. Siis joka kuussa sama jännitys – tuleeko päätös nyt!?!! Ihmisarvoa alentavaa touhua!

  3. Päätös että kuntien toimeentuloluukun monesti rajoitetun toimintakyvyn asiakkaiden mitään tietoja ei siirretty Kelaan oli aivan pähkähullu. Kansalainen on voinut esim. viimeiset 10 vuotta nauttia sairaseläkettä ja nyt yhtäkkiä tilanne nollataan ja kaikki pitää anoa uudestaan Kelasta. Ja tämä tilanteessa joissa anoja ei välttämättä ole edes kykenevä kaikki dokumentteja toimittamaan tai ymmärrä ”Kelaspeakistä” mitään.

    No näin kuitenkin tehtiin ja Kelalle tuli ”yllätyksenä” että useamman sadantuhannen ihmisen kaikkien paperien käsittely uudestaan tulee vaatimaan 10000 henkilötyövuotta. Johon siis ei ollut ilmeisesti varattu euroakaan lisää budjetissa.

    Poliittisista virkanimityksistä Kelan ja muiden tärkeiden organisaatioiden johdossa tulisi viimeistään tämän varoittavan esimerkin jälkeen tehdä lailla kiellettyä. Puoluekirja selvästikään ei tuo älyä mukanaan.

  4. Hienoa, että Kela otti lusikan kauniiseen käteen. Kunnissa ei silti taida olla ”löysiä” lainaamaan käsipareja Kelan käyttöön.
    Totta on, kuten eräs kommentoija totesi, että yksi ihminen ei voi loikata yhdestä tehtäväkokonaisuudesta toiseen. stressaantumatta ennenpitkää.

  5. Pitikö ne kaikki kuntien työntekijät irtisanoa ja valita Kelalle vain osa heistä. Miksei kaikkia vaan siirretty ja asiakkaiden pohjatietoja myös.
    Luulisi, että olisi tajuttu miten paljon henkilökuntaa, osaamista ja tietoja asia vaatii.
    Sekin kummastuttaa, että ainakaan minun kunnassani ei asiasta edes julkisuudessa ja lehdistössä paljon puhuttu. Ei ainakaan siitä, että tilanteessa moni jäi työttömäksi. Heitähän Kelan nyt pitäisi ensisijaisesti palkata!

  6. Ja eilen Elli oli hamuamassa myös harkinnanvaraista Kelan kontolle!

    Eli Kelan kielteinen päätös poistaisi sen vihoviimeisenkin takaportin, ja ruumiita alkaisi tulemaan.

    Aivan käsittämätöntä ylimielisyyttä. Jokainen asiasta perillä oleva tajusi jo loppusyksystä, että tästä tulee katastrofi.

    Nyt pyydetään apua, kun kunta on ajanut toiminnot alas ja irtisanonut henkilökunnan. Jep jep!

  7. Miten tähän maahan saataisiin kunnollista johtajuutta, se ratkaisisi monet tuottavuusongelmatkin. Ennakoinnista eivät ole johtajat kuulleetkaan, vaikka se on yksi heidän perustehtävistä. Kannattaisi ehkä valita johtajat muuten kuin poliittisella valinnalla. Aaltosen puheessa Ylellä ei ollut mitään johtamis- logiikkaa, ellei Saarikko olisi otettu tukemaan Aaltosta, ei olisi pärjännyt mitenkään. Samaa sosiaalitädin puhetta vaikka on ison viraston pomo.

    Oliskohan nyt vaihdon paikka. Mavin pomo joutui eroamaan kun maataloustuet olivat hiukka myöhässä. Kuitenkin maanviljelijöillä ei ollut kyse leivästä, sitä heillä riittää.

  8. tarvitsit yksityisen rahoituslainan maksamaan velkasi tai käynnistämään
    uusi yritys? .. jos kyllä, ota yhteyttä osoitteeseen: classicloan1@gmail.com
    lisätietoja palveluistamme.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*