Kemi on valmis koviin päätöksiin, jos järjestelmään ei saada tolkkua – Keminmaa ja Simo eivät lämpene kuntaliitokselle
Kemin kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle kuntarakennelain erityiseen kuntajakoselvitykseen tähtäävän prosessin käynnistämistä.
Hallituksen käsittelemän päätösehdotuksen esittelijänä toiminut kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen avasi näin tien valmistelulle Kemin, Keminmaan ja Simon kuntaliitokseen.
– Tässä on erittäin tärkeästä asiasta kyse.
Asian tärkeyttä alleviivasi sekin, että jo prosessin käynnistämiseen tähtäävään valmistelupäätöksen halutaan saada ylimmän tason – valtuuston – päätös.
Valtuusto kokoontuu päättämään tästä asiasta ensi maanantaina.
Ruotsalainen painottaa, että lain mukaan kuntajaon muuttamisesta päättää viime kädessä ministeriö tai valtioneuvosto.
Jotain uutta on tehtävä
Tavanomaisesta poikkeaville avauksille on nyt tilausta, myöntää Ruotsalainen.
Kemin on etsittävä jotain talouden rakenteita muuttavaa.
Valtionosuusjärjestelmä on nykyisellään raskas taakka reilun 19 000 asukkaan kaupungille Lapissa.
– Valtionosuusjärjestelmä ei enää istu tämän päivän tilanteeseen, eikä sen stilisointi muuta rakenteen tuottamaa problematiikkaa.
Valtionosuuden vaikutus on 2,3 miljoonaa euroa negatiivinen kaupungin käyttötalouteen ensi vuonna.
Valtionosuuksien painuminen maksun puolelle juontaa juurensa sote-uudistukseen.
Kaupunginjohtajan mukaan Kemi kärsii nyt taloudellisesti siitä, että ennen uudistusta sote-palvelut hoidettiin erityisen hyvin, hoidon tarve oli kova.
– Virkamiehet tulkitsevat heidän laskentamallinsa valtionosuuteen olevan oikea ja siihen pitää tyytyä. Se laskentamalli ei huomioi seurauksia, kuntien polarisaatiokehityksen kiihtymistä, saatikka miten sen kanssa voidaan toimia.
Kemin kaupungissa nähdään, että nykyinen laskentamalli ei toimi alkuunkaan. Kemijoen suistossa sijaitseva kaupunki maksaa järjestämistään palveluista.
Autuaaksi tekevä voima
Kuntarajojen muuttaminen kuntajaon kautta ei ole suinkaan kaikissa tilanteissa autuaaksi tekevä voima.
– Mutta monen seutu- tai keskuskaupungin tilanteessa se on, etenkin alueen asukkaiden asiointi- tai yhdyskuntarakenteen kehittämisen kannalta. Se jos mikä, on olennaista alueen elinvoiman kehittymisen mahdollisuuksien kannalta, Matti Ruotsalainen tietää.
Ja sekin tiedetään, että jotain on tehtävä. Erityinen kuntajakoselvitys on alueen elinvoiman kannalta katsottuna valmistelun arvoista, jos toista vaihtoehtoa ei ole, Ruotsalainen summaa.
Keminmaa sanoo ei
Lapin lounaisosassa sijaitsevan Keminmaan kunnanjohtaja Hannele Matinlassi kertoo, että Kemin kaupunginjohtajan esitys on uusi asia.
– Kuntien kesken ei ole keskusteltu asiasta. Keminmaan kunta ei näe perusteita erityiselle kuntajakoselvitykselle.
Keminmaan kunta on taloudellisesti, hallinnollisesti ja palvelurakenteeltaan toimintakykyinen, Matinlassi huomauttaa.
Noin 7 600 asukkaan kunnanjohtaja pohtii Kemistä kantautuvan ja kuntajakoon liittyvän esityksen ajankohtaa.
– Valtionosuusjärjestelmää ollaan uudistamassa, ja muutokset valtionosuusjärjestelmässä voivat tulla voimaan vuoden 2027 alusta alkaen.
Yhteistyötä kuntien välillä joka tapauksessa tehdään, Matinlassi jatkaa.
– Yhteistyö on sujunut mielestäni kohtuullisesti ja hyvinkin. Meillä on yhteistyömuotoja eri palveluiden alueilla.
Simon itsenäisyys ei ole uhattuna
Myös Perämeren rannikolla sijaitsevassa Simon kunnassa suhtaudutaan maltillisesti Kemin kaupungista kantautuvaan esityspohdintaan.
– Emme ole kovin innostuneita Kemin esityksestä. Simossa emme näe, että pienenä kuntana olisimme mahdollisesta kuntaliitoksesta hyötymässä. Nykyisellään kuntataloutemme on tasapainossa ja tulevaisuus perustuu lukuisiin puhtaan siirtymän hankkeisiin, Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila sanoo.
– Lisäksi valtionosuusuudistus on vielä kesken, joten tältäkin osin näemme, että tässä epävarmassa vaiheessa ajankohta selvitysten tekemiseen ei ole otollinen.
Simon kunnassa on noin 2 750 asukasta.
– Kemin kaupungin talousvaikeudet ovat pitkältä ajalta ja niin suuria ja syviä, että mahdollinen kuntaliitos ja pienen Simon kunnan kuntatalous eivät sitä pelasta.
– Simon kunnan ja kuntalaisten näkökulmasta ei juurikaan ole noussut esiin hyötyjä Kemin esityksestä. Uusi valtuusto päivitti juuri kuntastrategiamme ja sen mukaan olemme simona Simoon ja toimimme sisukkaasti ja yhteistyössä. Emme näe kunnan itsenäisyyden olevan uhattuna.
Yhteistyötä on toki hyvä tehdä jatkossakin, Vivi Marttila jatkaa.
– Pienenä kuntana olemme aina toimineet yhteistyössä ja olemme vankkoja seudullisen yhteistyön kannattajia, vaikka kovin usein yhteishankkeet eivät ole suoraan meitä hyödyttäneet.
Ei yleinen avaus
Onko yleistä, että kunta esittää muita kuntia koskevaa ja yhteistä kuntajakoselvitystä käynnistettäväksi ministeriössä, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom?
– Ei ole lainkaan yleistä, että kunta toimii niin sanotusti etukenossa mahdollisia tulevia ministeriön toimia ennakoiden.
Vuodesta 2015 alkaen on tehty ylipäätään vain vähän kuntaliitosselvityksiä, yhteensä yhdeksän.
– Joista viisi käynnistyi kriisikuntamenettelyn seurauksena ministeriön käynnistämänä erityisenä kuntajakoselvityksenä, ja niistä kaksi johti kuntaliitokseen.
Neljässä liitosselvityksessä aloite oli tullut kunnasta.
Ministeriön muistio
Kemin kaupungin taloudelliset haasteet on huomioitu valtiovarainministeriön muistiossa, jossa pohditaan arviointimenettelyn käynnistämistä, jos kunta ei ole kattanut kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää kuntalaissa säädetyssä määräajassa.
Muistiossa on mainittu myös Kemi, jonka tilannetta seurataan VM:n mukaan.
Toinen vaihtoehto
Erityisen kuntajakoselvityksen valmistelun aloittamista esittäessään Kemin kaupunginhallitus nosti samassa pykälässä esiin vaihtoehdon kuntaliitokseen tähtäävälle tielle viime maanantain kokouksessa.
Kaupunki näkee toisena vaihtoehtona sen, että sote-uudistukseen liittyvät sote-siirtoerien vaikutukset poistetaan kokonaan valtionosuusjärjestelmästä.
– Ja koko kuntien valtionosuusjärjestelmän muuttamiseksi sellaiseksi, että kuntien edellytykset palvelujen järjestämiselle turvataan, polarisaatiokehitys pysäytetään ja kuntien elinvoiman kehittymisen edellytykset varmistetaan, kaupunginhallitus päätti.
Erityinen kuntajakoselvitys
Erityisestä kuntajakoselvityksestä on säädetty kuntajakolaissa (kuntarakennelaki).
Laissa todetaan, että valtiovarainministeriö voi kuntajaon muuttamista koskevan asian laajuuden tai vaikeuden johdosta tai muusta perustellusta syystä määrätä toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen.
Kuntajakoselvitys voidaan määrätä toimitettavaksi joko ministeriön omasta aloitteesta, kunnan esityksestä tai jos vähintään 20 prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista tekee esityksen asiasta.
Jos kunnat saavat ministeriön erityisen kuntajakoselvityksen, VM nimittää kuntien pyynnöstä kuntajakolain mukaisen erityisen kuntajakoselvittäjän.
Kuntien vapaaehtoisesti käynnistämissä prosesseissa kunnat voivat tehdä selvityksen omana työnään tai voivat valita tehtävään ulkopuolisen selvittäjän.
Erityisissä kuntajakoselvityksissä selvityksen toimittamisesta aiheutuvat kustannukset suoritetaan valtion varoista.
Kuntien omissa vapaaehtoisissa selvityksissä kunnat itse vastaavat kustannuksista, joskin niistä aiheutuviin kustannuksiin voi hakea yhdistymisavustusta VM:stä.
Lähteet: Kuntaliitto, VM
Juttua muokattu: 5.11. kello 13.04, valtionosuuden vaikutus on 2,3 miljoonaa euroa negatiivinen kaupungin käyttötalouteen ensi vuonna. Alun perin jutussa oli virheellisesti kerrottu, että kyseinen vaikutus olisi 2,7 miljoonaa euroa.
Lue myös: