Kyberhyökkäys sotki Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä asiakas- ja potilastyötä.

Lahdessa korjataan edelleen kesäkuisen kyberhyökkäyksen jälkiä. Moni asia on kuitenkin jo voitettu, kertoo Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimialajohtaja Juhani Sand.

– Isoa kuvaa katsomalla voi sanoa, että olemme selvinneet niin hyvin kuin noin pahasta hyökkäyksestä on voinut selvitä. Joidenkin ratkaisujen osalta työt ovat vielä kesken.

Näihin päiviin asti ongelmia on riittänyt muun muassa suun terveyden kuvantamisessa järjestelmäongelmien takia.

Yhtymä on eriyttänyt omaa verkkoaan Lahden verkkoympäristöstä, mutta osa palveluista on siellä edelleen ja niiden osalta ratkaisut vielä kesken. Työ on ollut mittava, sillä yhtymän verkkoon siirrettäviä työasemia oli yli 1 600.

Tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet asiakas- ja potilastyötä sekä kuormittaneet henkilöstöä. Puhelinpalvelu ruuhkautui ajoittain eikä soittopyyntöjä voitu jättää. Sosiaalipalveluissa on ollut käytössä poikkeusjärjestelyt, jotta palkkiot on saatu maksettua ja asiakaspäätökset tehtyä.

– Tilanne on ollut vakava, mutta tietooni ei ole tullut potilasvahinkoja. Läheltä piti -tilanteita sen sijaan on ollut paljon. Myös lievempiä vahinkoja on sattunut, kuten lääkkeiden jakamista väärään aikaan tai tilanteita, joissa potilas ei ole saanutkaan lääkettään.

Sand huomauttaa, että kyberhyökkäys osoitti ikävällä tavalla, kuinka varautumisen tulee olla ajan tasalla.

Kyberhyökkäyksen jälkeen varsinaista hyvinvointiyhtymän toimintaa kyettiin pyörittämään omin voimin, mutta teknistä apua saatiin palveluntuottajalta. Tapauksen syyn selvittely puolestaan on keskusrikospoliisin asia.

Kunnat kuten kaikki muutkin organisaatiot joutuvat varautumaan kyberhyökkäyksiin, mutta välttämättä kaikkia hyökkäyksiä ei sittenkään pystytä estämään. Ongelmatilanteita pitää myös harjoitella.

Sand huomauttaa, että kyberhyökkäyksen hoito on ollut samalla massiivinen harjoitus.

 

Lue lisää

Lahti joutui kyberhyökkäyksen kohteeksi – tilanne päällä ja tutkinnassa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*