Keskuskaupunkien johtajat vetoavat valtioon: "Vaikuttamisen aika on nyt"

Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä on yksi kannanoton allekirjoittaneista. Kuva: Joensuun kaupunki, Tommi Rautio
Seitsemän keskuskaupunkia – Kouvola, Joensuu, Kajaani, Kotka, Kuopio, Lappeenranta ja Mikkeli – vetoavat valtioon, jotta se panostaa konkreettisesti itäiseen Suomeen.
Näin voidaan kannanoton mukaan varmistaa itäisen Suomen kasvu ja alueen potentiaalin tehokas käyttö, tiedottaa Joensuun kaupunki.
Keskuskaupungit listaavat asioita, joihin valtion olisi syytä panostaa.
Itäisen Suomen saavutettavuus ei ole samalla tasolla kuin Länsi-Suomessa. Lisärahoitusta tarvitaan Karjalan ja Savon ratojen sekä Hamina–Kotkan-sataman mahdollistaman logistiikan kehittämiseen.
Itäradan suunnittelua tulee jatkaa kohti rakentamisvalmiutta. Ratkaisuja tulee hakea sisävesiliikenteen ja sen aluskannan kehittämiseen sekä Saimaan kanavan tilanteeseen.
Kannanotossa myös EU:lta vaaditaan toimia itäisen Suomen selviytymisen ja elinvoiman vahvistamiseksi, tiedotteessa sanotaan. Muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa itäisen Suomen elinvoima on vahvasti turvallisuuskysymys ja koko Suomen yhteinen asia.
Valtioneuvoston tulee seuraavien lähikuukausien aikana vaikuttaa EU:n rahoitusohjelmien uudistamiseen siten, että EU todella suuntaa toimenpiteitä koko EU:n itäisen rajan elinvoiman ja turvallisuuden vahvistamiseen, energiantuotantoon sekä Venäjän hyökkäyssodan EU:n raja-alueille aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseen.
Lisäksi kannanoton välittävässä tiedotteessa painotetaan, että vaikuttamisen aika on nyt.
Työkaluna lainsäädäntö
Kainuun, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson alueella asuu lähes miljoona suomalaista. Alueen keskuskaupungit ovat vetureina elinvoiman kehittymiselle.
Alueella on toteutunut ja toteutumassa lukuisia satojen miljoonien tai jopa miljardiluokan investointeja.
Vaikka tahtoa on, kaupungit ja maakunnat eivät voi tehdä kaikkea tarvittavaa itse, tiedotteessa kerrotaan.
Puhtaille energiaratkaisuille kuten vetytalouden ja tuulivoiman investoinneille on luotava suotuisa toimintaympäristö ja sähköinfra myös itäiseen Suomeen.
Tätä tulee tukea lainsäädännöllä ja valtion toimin. Teollisuuden kilpailukykyä ja yritysten investointeja tulee vauhdittaa. Paljon kuljettavan teollisuuden logistinen kilpailukyky on turvattava.
On luotava kannustava ja ennustettava investointiympäristö.
Tämän kannanoton allekirjoittivat Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka, Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä, Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen, Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö, Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahti, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen sekä Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.