Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mukaan
keskusta on "syvästi huolissaan" kunnallisten lähipalvelujen
tulevaisuudesta. Hän korostaa, että kunnissa päätöksenteon tulisi olla
lähellä ihmistä.

Keskustassa pelätäänkin, että nykyistä suuremmassa
kuntakoossa päätöksenteko ja palvelut karkaavat. Sinänsä keskusta ei
vastusta kuntaliitoksia.

– Mitä suurempi kunta, sitä pienemmät mahdollisuudet vaikuttaa, tiivisti Tiilikainen tiistaina eduskuntaryhmän tilaisuudessa.

Puheenjohtaja
Mari Kiviniemi esittelee keskustan kuntavälikysymyksen eduskunnalle
perjantaina.

Välikysymyksellään puolue haluaa tietoa siitä, mihin
hallitus pyrkii kuntarakenneuudistuksellaan. Keskustan
kunta-asiantuntijoiden mukaan ainoa tieto nyt on, että kuntakartta menee
uusiksi.

Keskustalla on esittää laskelmia, jotka osoittavat, että
kuntien lukumäärä ei ole uhka hyvinvointipalveluille. Liioin suuri
kuntakoko ei keskustan laskelmien mukaan takaa tehokkuutta. Puolue
muistuttaa, että kunnissa menoja aiheuttavat palvelut, ei byrokratia.
Yleishallintoon kuluu vain 2,8 prosenttia kuntien menoista.

Tiilikaisen
mukaan keskusta vastustaa ajatusta, että Suomen kunnat pannaan yhteen
muottiin. Joillekin alueille voisi soveltua hyvin esimerkiksi Kainuun
hallintomalli. Siitä on keskustalaisten mielestä saatu erinomaisia
kokemuksia. Kainuun kokeilussa sosiaali- ja terveyspalvelut on hoidettu
maakunnallisesti.

Kansanedustaja
Juha Rehula ilmoittaa olevansa jo valmis siihen, että "Kainuun
evoluutiomallia" voitaisiin soveltaa Päijät-Hämeessä. Hanke Lahden
seudun kuntien yhdistämisestä kaatui taannoin useimpien kuntien
vastustukseen.

Rehula itse hollolalaisena kannatti kuntien
yhdistämistä. Yhdistämishanke oli kuitenkin erittäin paljon
tunnekysymys. Olennaista hänen mukaansa oli, että kulttuurierot näissä
kunnissa olivat suuria.

Keskusta pitää tärkeänä, että alueiden välisiä eroja tasataan. Siksi tarvitaan alueiden välisiä tulonsiirtoja.

(KL /STT / Risto Jussila)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä