Keva on yksi Suomen suurimmista toimitilojen tarjoajista. Kuva: Ville Miettinen

Keva on ostanut Stockmannin Helsingin-tavaratalon kiinteistön. Kunta-alan eläkkeiden rahoituksesta vastaava Keva tiedotti kaupasta maanantaiaamuna.

– Sopimuksessa oli kyseessä oli pitkä prosessi, johon meni aikaa yli vuoden verran, kertoo Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander.

Keva on yksi Suomen suurimmista toimitilojen tarjoajista, ja sen kiinteistösalkussa on asuntoja ja toimitiloja yhteensä noin 130 kohteessa pääosin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa Suomessa.

Kiander mainitsee, että inflaation takia Kevan kiinnostus kiinteistöjä kohtaan on entisestään lisääntynyt.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Onko teillä nyt neuvotteluja käynnissä muistakin isoista kiinteistökohteista?

– Ei mitään ilmeisiä, mutta jos jotakin mielenkiintoista tulee esille, olemme kuulolla. Meillä on mahdollisuus myös muihin kiinteistökauppoihin, Kiander sanoo.

Hän huomauttaa, ettei markkina ole helppo ja että maailmassa on paljon institutionaalisia sijoittajia, jotka ovat mukana kilpailussa.

Mutta eivätkö kansainväliset sijoittajat ole säikähtäneet Venäjän aggressiivisuutta ja pidä Suomea maan rajanaapurina riskikohteena?

– Mielestäni ei ole näkynyt, että kansainväliset kiinteistösijoittajat olisivat väsähtämässä Suomen markkinoihin.

Stockmann jatkaa päävuokralaisena

Stockmann kertoo omassa tiedotteessaan kaupan arvoksi 400 miljoonaa euroa, josta kaupan yhteydessä maksettava summa on noin 391 miljoonaa euroa,

Tavaratalon kiinteistö on vuokrattu täyteen, ja Stockmann jatkaa pitkäaikaisella sopimuksella vuokralaisena.

Kiander ei kerro sopimuksen pituutta, sillä se on liikesalaisuus. Stockmann toimii jatkossa päävuokralaisena, ja sen alivuokralaisina on muun muassa S-ryhmä Herkku-päivittäistavarakaupallaan.

Myös Stockmannin alivuokralaisten sopimukset jatkuvat pääosin nykyisellään.

Onko Kevalla varasuunnitelma siltä varalta, että Stockmann ei pystykään maksamaan sovittua vuokraa?

– Talo jää silloin omistajalle, meille. Omistajan kannalta tuo ei olisi maailmanloppu, sillä keksisimme kiinteistölle muuta käyttöä. Kyseessä on arvokiinteistö keskeisellä paikalla.

Tällainen rakennus sopii Kevan mukaan pitkäjänteiseen kiinteistösijoitusstrategiaan. Sen tuotto-odotus vastaa Kevan eläkerahaston pitkän aikavälin tavoitteita.

Kiander huomauttaa, että tavaratalon kunto on melko hyvä. Tulevien remonttien kustannuksien jaosta on sovittu yhdessä Stockmannin kanssa, mutta tarkemmat tiedot näistä ovat liikesalaisuuksia.

Kuinka kunta-alan eläkkeensaajat voivat kaupan jälkeen nukkua yönsä?

– Toivoin, että yöunet tältä osin vain paranevat. Tarkoituksemme on taata kiinteistöllä vakaata ja pitkäjänteistä inflaatiosuojaa.

Kevan kiinteistösijoitukset

Kevan suorien kiinteistösijoitusten markkina-arvo oli viime vuoden lopussa noin 2,9 miljardia euroa.

Kevan suorissa kiinteistösijoituksissa on noin 130 kiinteistösijoituskohdetta, ja ne jakaantuvat arvoltaan toimistoihin (33 %), asuntoihin (27 %), liike- ja kauppakeskuksiin (24 %), hotelleihin (10 %) sekä muihin kiinteistöihin (6 %).

Kevan omistamia kiinteistöjä ovat muun muassa Gasellikorttelin kiinteistökokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa, HTC Vega ja Santa Maria -rakennukset Helsingin Ruoholahdessa sekä Turun Länsirannan kaupunginosassa asuntoja, toimistoja sekä Turun konservatorion ja Taideakatemian kiinteistöt.

Hotellikiinteistöistä Kevan omistuksessa ovat muun muassa Sokos Hotel Ilves, Sokos Hotel Vantaa, ja Sokos Hotel Vaakuna Rovaniemi.

Keva omistaa myös puolet esimerkiksi kauppakeskus Sellosta Espoossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*