Kuva: Korkein hallinto-oikeus

Luvattomista rakennuksista ei vanhetessaan luvallisia tule. Ei ainakaan silloin, jos ne on vielä rakennettu toisen maalle. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Vesilahden kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta sai velvoittaa rakennusten omistajaksi tulleen kuolinpesän poistamaan luvattomat rakennukset saaresta uhkasakolla vauhdittaen.

Luvattomat rakennukset olivat olleet saarella useita kymmeniä vuosia ilman, että viranomaiset olivat puuttuneet asiaan. Ja saarikaan ei ollut alkuperäisen rakentajan omistuksessa, vaan saari oli jäänyt aikanaan jakamattomaksi ja kuuluu lainvoimaisen päätöksen mukaan paikalliselle osakaskunnalle. Kiinteistönmääritystoimituksessa 11.5.2011 kun on päätetty, että Muurahaissaari kuuluu yhteiseen vesialueeseen niin kutsuttuna vähäisenä saarena.

Pienen Muurahaissaaren ja luvattomien rakennusten tarina käynnistyi jo 1950-luvulla, jolloin rakennusten alkuperäinen omistaja rakensi saareen kevytrakenteisen huvilan. Kun huvila muutamaa vuotta myöhemmin paloi, niin tilalle rakennettiin 1970-luvulla uusia rakennuksia. Tähän oli saatu rakentajan mukaan suullinen lupa Vesilahden kunnan edustajilta. Maininta suullisesta luvasta löytyy vuonna 1989 tehdystä poliisikuulustelussa, jossa selviteltiin saaressa toisen henkilön toimesta tapahtunutta luvatonta rakentamista. Vesilahden kunnan arkistosta ei mainintaa lupapaperista ole löytynyt.

Tuolloin tilanteeseen ei puututtu kuolinpesän omistukseen siirtyneiden rakennusten osalta ja vuosien saatossa saarelle ilmestyi lisää luvattomia rakennuksia. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee, että saarella olisi tällä hetkellä päärakennus, sivurakennus, varastokoppi, aittarakennus, maakellari, ulkokäymälä, terassi, pihagrilli, toinen grilli savustuspönttöineen ja laituri.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Asiaa aiemmin käsitellyt Hämeenlinnan hallinto-oikeus oli päätynyt siihen tulokseen, että Vesilahden kunnalla ei olisi ollut oikeutta määrätä luvattomia rakennuksia poistettavaksi suullisen luvan ja vuosikymmenten jälkeen.

 

KHO päätös asiassa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Päärakennus ja sivurakennus tarvitsevat rakennusluvat. Muut todennäköisesti eivät. Hae luvat, jos mahdollista. Hiukan menee rangaistusmaksuja- ei muuta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*